Lapin Kansa live: RoPSin nai­sil­la mah­dol­li­suus si­ne­töi­dä paikka nou­su­kar­sin­taan, katso ottelu suorana kello 12

Hel­sin­gin 1952 perintö eli vah­va­na, Olym­pia­sta­dio­nil­la ki­saa­mi­nen toi kylmät väreet

Valmentajalegenda Kari Sinkkonen katseli olympiaurheilijoiden harjoittelua silloisen Käpylän raviradan aidan takaa. Estejuoksun olympiamitalisti Tapio Kantanen sai valmentajakseen Helsingin olympialaisissa neljänneksi juosseen Hannu Postin.

Juha Väätäinen on viimeisin suomalainen kestävyysjuoksija, joka on voittanut Helsingin olympiastadionilla arvokisoissa. Hän voitti vuoden 1971 EM-mittelöissä niin 5000 kuin 10000 metriä. Tässä jää kakkoseksi DDR:n Jürgen Haase.
Juha Väätäinen on viimeisin suomalainen kestävyysjuoksija, joka on voittanut Helsingin olympiastadionilla arvokisoissa. Hän voitti vuoden 1971 EM-mittelöissä niin 5000 kuin 10000 metriä. Tässä jää kakkoseksi DDR:n Jürgen Haase.
Kuva: ARKISTO

Vuoden 1952 olympialaisten tärkein perintö suomalaisille oli ymmärrys, että Suomi pystyy isännöimään suuria urheilukilpailuja. Näin arvioi kokenut yleisurheiluvalmentaja Kari Sinkkonen, joka muistetaan muun muassa 1970-luvulla menestyneiden juoksijoiden Pekka Vasalan ja Pekka Päivärinnan valmentajana.

Helsingin olympialaiset päättyivät 70 vuotta sitten 3. elokuuta. Sinkkonen, 86, muistelee STT:lle käyneensä kisoissa kahtena päivänä katsojana, sillä porilaisnuoren rahat eivät riittäneet useampiin pääsylippuihin. Toinen päivä kului yleisurheilussa, toinen jalkapallossa.

– Olin kuitenkin päivittäin silloisen Käpylän raviradan aidan takana katsomassa, miten olympiaurheilijat harjoittelivat, Sinkkonen muistelee 16-vuotiaana tekemäänsä olympiareissua.

Kisojen perintö näkyi nuorten urheilijoiden arjessa etenkin kunnioituksena kisoja ja niiden kisapaikkoja kohtaan.

– Kun Helsingissä järjestettiin vuonna 1955 SM-viestit, tuli kylmät väreet, kun pääsi itse juoksemaan Olympiastadionille, tuolloin Turkuun muuttanut Sinkkonen kertoo.

Olympiaurheilijat esikuvina

Suomalaisten menestys Helsingin kisoissa jäi yleisurheilussa odotettua vaisummaksi, sillä olympialaisten merkittävin laji toi isäntämaalle vain yhden mitalin, keihäänheittäjä Toivo Hyytiäisen saavuttaman pronssin. Sinkkosen mukaan nuoret urheilijat eivät sitä murehtineet.

– Kyllä me ihailimme myös Hannu Postin neljättä sijaa kympiltä, Sinkkonen sanoo.

Posti oli vahvasti mukana estejuoksija Tapio Kantasen uralla, sillä Posti valmensi Kantasesta olympiamitalistin. Kantanen juoksi Münchenissä vuonna 1972 pronssille 3 000 metrin esteissä.

Kantanen oli 1952 olympialaisten aikaan kolmevuotias, joten kisoja hän ei muista. Helsingin olympialaisten urheilijoita hän tapasi kuitenkin usein myöhemmin, ja monet heistä ovat jääneet vahvasti mieleen. Kantanen muistaa valmentajansa lisäksi etenkin kestävyysjuoksija Olavi Rinteenpään, moukarinheittäjä Oiva Halmetojan ja pituushyppääjä Jorma Valtosen.

– Emme me sinänsä saaneet valmennusoppia Helsingin kisojen urheilijoilta, mutta heidän kanssaan toki keskusteltiin urheilusta, Kantanen kertoo STT:lle.

Myös Kantaselle Olympiastadionille kilpaileminen oli aina elämys, ja maaotteluja hänelle kertyi 1970-luvulla useita. Ruotsin ohella Suomi kohtasi silloin maaotteluissa muun muassa Ranskan, Puolan ja Britannian.

– Stadion veti 70-luvulla 50 000 katsojaa, ja vesieste oli takasuoralla. Kun syyskuun alussa vuonna 1970 juoksimme esteiden viimeistä kierrosta ja tulimme kolmisin viimeiselle esteelle Mikko Ala-Leppilammen ja Anders Gärderudin kanssa, katsomon kohina oli melkoinen, Kantanen muistelee.

Maaottelut olivat myös nuorten urheilijoiden koulutustilaisuuksia. Urheiluliitolla oli tapana majoittaa maaotteluissa nuoret urheilijat kokeneempien kanssa samoihin huoneisiin.

– Ensimmäisessä maaottelussani olin Jouko Kuhan kämppäkaverina. Kyllä siinä hyville tavoille oppi, ja meistä tuli myöhemmin hyvät ystävät. Hän on meidän poikamme kummi, Kantanen kertoo.

Kestävyysjuoksu näytti uutta suuntaa

Kantanen, 73, kuului 1970-luvun suomalaisiin kestävyysjuoksusankareihin Lasse Virenin, Pekka Vasalan ja Juha Väätäisen tavoin.

Helsingin 1971 EM-kisoissa Väätäinen voitti 5000 ja 10000 metrin juoksut, ja vuotta myöhemmin Münchenin olympialaisissa Viren toisti kahden matkan voittamisen vitosella ja kympillä, Vasala vei nimiinsä 1 500 metriä ja Kantanen oli kolmas esteissä. Pronssista jäi kuitenkin hiukan hampaankoloon.

– Münchenissä kuntoni oli kohdallaan. Muistan, että alussa oli vaikeaa juosta hiljaa muiden rytmissä. Loppu mentiinkin sitten kovaa, Kantanen muistelee kenialaisten hallitsemaa juoksua.

Kestävyysjuoksun onnistumisia tuli 1970-luvun alussa laajalla rintamalla. Esimerkiksi Pekka Päivärinta oli Münchenin estejuoksussa kahdeksas, mutta seuraavana vuonna hän voitti maastojuoksun MM-kultaa.

Sinkkosen mukaan suomalainen yleisurheilu saatiin nousuun kestävyysjuoksu edellä, mikä oli Urheiluliiton silloisen puheenjohtajan Jukka Uunilan kuningasajatus. Uunila hankki kuuluisan kestävyysjuoksuvalmentaja Arthur Lydiardin Uudesta-Seelannista Suomeen vuonna 1967.

– On kiistämätön tosiasia, että Lydiardin tulo toi uskoa suomalaiseen kestävyysjuoksuun, Sinkkonen sanoo, vaikka ei omalla valmentajaurallaan ollutkaan täysin samoilla linjoilla Lydiardin kanssa.