Harri Pullola kirjoitti (LK 8.9.) luottamustehtävien nais- ja miespaikoista pohtien sitä, onko oikein jos valtuustoryhmän ainut nainen saa suhteettoman paljon luottamuspaikkoja ainoastaan sukupuolensa perusteella. Eihän se ole oikein, eikä se kuulosta demokratialta, vaikka se onkin juuri sitä paljon puhuttua demokratiaa.
Lähtökohtaisesti ajatuksena laki nais- ja miespaikkojen tasa-arvosta on varmaankin ollut aikoinaan hyvää tarkoittava. Poliittisten kerhojen sukupuolijakautumasta johtuen se toisinaan johtaa Pullolan mainitsemiin ongelmiin. Luottamuspaikkojen jaossa pyritään täyttämään saadut paikat kuitenkin omalla väellä.
On käynyt niinkin, että naispaikka on jouduttu lahjoittamaan muiden valtuustoryhmien pureksittavaksi. Äijäkööristä kun ei löytynyt lainkaan akkavaltaa.
Paikoitellen poliittinen toiminta on vielä pienimuotoista puuhastelua. Lähinnä se on makkaranpaistelua ja kokouspalkkioiden kuittailua. Usein paikkojen jakaminen tuottaa suurta päänvaivaa ja vaatii todellista improvisointia.
Edellisen eduskunnan sorvaama laki tuo onneksi helpotusta sukupuolen mukaan täytettävien luottamuspaikkojen jakoon. Nythän sukupuolta saa omalla ilmoituksella vaihtaa lähes mielin määrin. Uskoisin poliittisten kerhojen käyttävän tätä lain suomaa mahdollisuutta, mikäli nais- tai miespaikkojen täyttäminen tuottaa muuten luonnollisesti ylitsepääsemätöntä vaivaa tai ollen jopa mahdotonta.
Pohdiskeluillaan Pullola arvatenkin tietoisesti tai tahattomasti sohaisee paikallista muurahaispesää, mutta on hyvä, että hän nostaa demokratian toteutumisen kannalta ongelmiksi kokemiaan asioita esiin. Aina syntyy kuhinaa, kun pesiin kosketaan.