Uuno Särkelä on kuvannut kotinsa rauniot talvisessa tunturimaisemassa. Taidehistorian professori Tuija Hautala-Hirvioja pysähtyy Särkelän pienen akvarellimaalauksen eteen. Teoksen aihe on poikkeava.
"Lapin jälleenrakennusajan taiteesta puuttuu selvästi hävityksen kuvaus", hän sanoo.
Hautala-Hirvioja esittelee Uuteen aamuun -näyttelyä Korundissa. Seinillä riippuu jälleenrakennusajan lappilaista taidetta vuosilta 1945–1965. Professori innostuu ja juttua taiteilijoista ja teoksista riittää. Niistä Hautala-Hirvioja tietää, sillä hän on paitsi toiminut näyttelyn kuraattorina myös kirjoittanut aiheesta Uuteen aamuun -teoksen, joka julkaistiin torstaina.
Ensimmäisen huoneen maalaukset ovat esittäviä ja suurin osa kuvaa luontoa. Toisessa huoneessa ilmaisu pelkistyy ja päärooliin nousevat ihmiset. Kolmannen huoneen taide on entistä käsitteellisempää, jopa abstraktia.
Näyttelyyn oli ehdolla reilut parisataa teosta. Niistä vain kolme maalausta ja yksi näyttelyn ulkopuolelle jäänyt piirustus kuvasivat sodan tuhoja. Jälleenrakennusta kuvaa vain yksi noin 150 esillä olevasta teoksesta.
"Silloin katsottiin luontoon. Sota oli varmaan liian raskas aihe", Hautala-Hirvioja summaa.
Kaikki alkoi Hautala-Hirviojan väitöskirjasta, joka valmistui 1999 ja käsitteli Lappi-kuvan muotoutumista suomalaisessa taiteessa ennen toista maailmansotaa.
Mutta mitä tapahtui sodan jälkeen? Se alkoi kiusata häntä.
Hautala-Hirvioja ei ollut kysymyksineen yksin. Lapin yliopiston kulttuurihistorian professori Marja Tuominen halusi tietää, millaista oli henkinen jälleenrakentaminen Lapissa. Vuonna 2011 alkoi Fenix-hanke, joka pureutui aiheeseen. Mukana oli niin yliopisto kuin taidemuseokin.
Esiin nousi toistuvasti Lapin Taideseura Seitapiiri. Hautala-Hirvioja halusi selvittää, mikä se oli.
Lapin maakuntamuseon arkistoista löytyi pöytäkirjoja. Lappilaiset kuvataiteilijat, kirjailijat ja teatterin tekijät perustivat Seitapiirin 1947. Seura järjesti kulttuuriviikkoja, joiden ohessa pidettiin Lapin taiteen näyttely, ja kesäisin kuvataideleirejä.
"Toiminnan ajatuksena oli, että ihmiset tarvitsevat henkistä jälleenrakentamista ja taide kuuluu kaikille", Hautala-Hirvioja kuvaa.
Seitapiirin kuvataidejaosto lakkautti itsensä vuoden 1966 alussa. Kuvataiteilijat halusivat oman yhdistyksen, koska taiteen tekeminen oli ammattimaistunut. Syntyi taideseura Palas, josta myöhemmin irtaantui Lapin taiteilijaseura. Seitapiiristä olivat aiemmin lähteneet kotiseutu- ja perinneaktivistit, esittävän taiteen tekijät ja kirjailijat ja perustaneet omat yhdistyksensä. Huhtikuussa 1975 Seitapiiri lakkautti toimintansa.
"He kokivat, ettei seuralle ollut enää toiminnallista tarvetta."
Evakot palasivat Lappiin talvea vasten. He asuivat kellareissa, varastoissa ja saunoissa ja rakensivat niska limassa taloja itselleen.
Hautala-Hirvioja kuvaa jälleenrakennusta mietteliäänä.
"Ihmiset menettivät koko omaisuutensa. Voi miettiä, miten pitkälle se kantaa. Isäni suku evakuoitiin talvisodan ja Lapin sodan jaloista. Minäkin näen usein unta, että lähden evakkoon", hän sanoo.
"Sodan jälkeen oli suuri tarve perustaa kulttuuri- ja urheiluseuroja, koska ne olivat arvoneutraaleja. Yhdistykset olivat sen ajan Facebook."
Kulttuuritapahtumat tarjosivat vastapainoa arjelle. Seitapiirin kulttuuriviikoille osallistui yli 7 000 henkeä, kun Rovaniemen kauppalassa oli 14 000 asukasta ja moni asui kellarissa.
"Sille oli oikeasti tarvetta. Miettikääpä, jos kulttuuritapahtuma vetäisi nykyään 30 000 kävijää!"
Korundin näyttelyn teoksista suurin osa on yksityisistä kodeista. Monet eivät ole olleet koskaan ennen esillä.
"Osa Seitapiirin taiteilijoista on ollut piilossa suvuiltaan ja tuttaviltaankin. He ovat olleet muissa ammateissa, hammaslääkäreinä ja opettajina. Taide on ollut suurimmalle osalle harrastus", Hautala-Hirvioja kuvaa.
Näyttely esittelee myös tunnettujen seitapiiriläisten piiloon jääneitä puolia. Elsa Montell oli tunnettu raanujen tekijä, mutta näyttelystä löytyy hänen akvarellimaalauksensa. Matti Saanio keräsi mainetta valokuvaajana, mutta esillä on hänen maalauksensa ensimmäistä kertaa 1950-luvun jälkeen.
Tuija Hautala-Hirvioja
Syntynyt: 14.1.1957 Oulussa.
Opinnot: Luokanopettajaksi Oulun yliopistosta 1979. Taidehistorian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 1985 ja tohtoriksi 1999.
Työt: Rovaniemen kansalaisopiston taideaineiden opettaja 1984–1986. Tornion Aineen taidemuseon amanuenssi 1986–1995. Taidehistorian tohtori Lapin yliopistossa 1995–2004. Taidehistorian professori Lapin yliopistossa vuodesta 2004.
Tutkimus: Perehtynyt pohjoiseen taiteeseen ja kulttuuriin. Kirjoittanut taidehistoriasta 8 kirjaa ja satoja artikkleita.
Perhe: Mies Juhani "Pike" Hirvioja, tytär (1990) ja poika (1994).
Harrastukset: Pitkän matkan kävely eri puolilla Eurooppaa, viimeksi Keski-Ranskan ylängöllä. Suorittaa parhaillaan kuvataiteen opintoja Lapin yliopistossa.