Kampa – niin yksinkertainen ja samalla monikäyttöinen esine.
Se kun kääräistään leivinpaperiin, on soitin valmis.
Siihen aikaan, kun joka miehen taskusta löytyi kampa, saatettiin pelkällä kammalla soittaa tanssit alusta loppuun. Aina parempi jos löytyi myös maniska tai huuliharppu kaveriksi, mutta kampa oli mainio pula-ajan soitin yksinkin.
Näin kertoili Jutajaiset goes Koti -tilaisuuden juontaja, Siepakoiden mainion Kajea-yhtyeen harmonikansoittaja Kaisa Ristiluoma.
Kamman edeltäjä
Kamman nostatusta Cafe Hostel Kodin tiloissa Rovaniemellä jatkoivat pikakurssin vetäjät, muusikot Heidi Kenttälä ja Minsku Tammela, joille kampa on täysin konserttikelpoinen soitin monien muiden maanläheisten instrumenttien joukossa.
Kuultiin, että kammalla voidaan soittaa melkein mitä vain – kuten Sibeliuksen Finlandia, ja että ennen kuin kampa yleistyi, myös tuohenpala kelpasi päristelyyn.
Kauemmin eläneet muistavat, ettei leivinpaperiakaan ollut ennen joka talossa, mutta oli ehkä sitä kiiltäväpintaista wc-paperia, joka oli valmiiksi annospaloina. Sellainen oli sopivan jäykkää kamman kaveriksi.
Pikakurssin opit
Kammansoiton workshop Jutajaisissa oli todellinen menestysnumero. Äkkiä vain soitinta rakentelemaan.
Meitä oli jo sopiva määrä ja olimme pikkuisen päässeet jyvälle kammansoiton saloista, kun väkeä vain virtasi lisää. Hyvä mieli tarttui ja kampoja riitti.
Kammansoiton pikakurssin opiskelijat olivat motivoituneita, sitoutuneita ja estottomia. Kaikilla oli hauskaa, mutta nauraa ei sopinut, sillä huulet oli syytä pitää ojennuksessa.
Jäyhien suomalaisten ohella muutama turistikin heitti estot nurkkaan. Saksalainen pariskunta oli aivan tietoisesti hakeutunut mukaan; rouva töräytteli kurssin loppuun saakka ja herra ikuisti ainutlaatuisia lomamuistoja kamerallaan.
Minäkin kääräisin kamman, ja vaikka minusta ei aivan tanssimuusikkoa kehkeytynytkään, tapailin kurssin lopussa Hiski Salomaan Lännen lokaria muiden kammansoittajien mukana.
Laula rumasti
Jos joku kurssia käymätön haluaa opetella kammansoittoa kotona, voin paljastaa,että kampaa pikemminkin lauletaan kuin soitetaan. Eikä tarvitse laulaa nätisti; äänteitä vain mukaan: tyty-tyy, tyty-tyy ja jos ottaa ärrää mukaan, on rouheampaa: ryty-ryy, ryty-ryy.
Kammansoiton hupaisaa työpajaa seurasi ohjelmanumero, joka oli nimetty Pelimannipenkiksi. Sovitun ohjelman jälkeen lava olisi ollut vapaa jammailulle.
Taidokkuudessa noustiin heti niin korkealle tasolle, että vastaoppineet kammansoittajat tyytyivät vain nauttimaan toisten osaamisesta. Tilaisuuden avasi mestaripelimanni Hannu Rahikainen, joka antoi kaksirivisellään vain pienen näytteen osaamisestaan ja laajasta ohjelmistostaan.
– Jokaisen vanhanajan pelimannin kunnia-asiana oli, ettei samaa kappaletta soitettu kahteen kertaan illan aikana, Rahikainen sanoi.
Aamu olisi tullut vastaan, jos olisi kuunneltu kesällä mestaripelimanniksi ansioistaan nimetyn Hannu Rahikaisen koko repertuaari.
Mukavaa, että mestarin jälkeen kuultiin nuoria soittajia; Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla opiskelevia harmonikansoittajia, Ella Harjua ja Heikki Tervoa sekä Siepakoiden nuorten orkesteria, Leimua.
Pyykkilautakin soi
Kampaa, pyykkilautaa ja jouhikkoa pääsin kuulemaan vielä illan päätteeksi – siis oman Jutajaisiltani päätteeksi Kauppayhtiöllä. Minä näin Minsku Tammelan ja Heidi Kenttälän loistavan show:n jo viime kesän Jutajaisissa, mutta vain osittain. Vahingosta viisastuneena parkkeerasin istumaan aivan lavan eteen ja nautin karvareuhkan ja huopahatun alle kätkeytyvästä huumorista ja ihanan rosoisesta musisoinnista. Suosittelen.