Kävin juttukeikalla Chilloutin päivätansseissa, jossa kuulkaas tapasin pari huipputyyppiä! Siskoksilla oli ihan mahtavan hersyvä huumorintaju ja ainakin yhteinen harrastus: tansseissa käyminen.
Nuorina tyttöinä isosisko oli vienyt pikkusiskonsa tansseihin. Äiti oli ollut vihainen. Mutta niinhän sen pitääkin mennä: sisarusten kuuluu liittoutua vanhempiaan vastaan.
Itse olen ainut lapsi ja pikkuisen kateellisena seurasin eläkeikäisten siskosten ystävyyttä. Pienenä minä olin tietenkin se, jolle oltiin kateellisia. Ainut lapsi saa kaiken huomion, aina karkkia ja niin paljon leluja, ettei ehdi niillä kaikilla leikkiä. Ja järjettömän määrän massia tietysti viikkorahana, ennakkoperintönä ja perintönä.
No en saanut haaveilemaani Masters of the Universe -linnaa (vuosi sitten äiti kyllä lupasi ostaa semmoisen minulle, mutta olisin varmasti joutunut jakamaan sen lasteni kanssa, joten sanoin ei kiitos)! Mutta kyllä ainokaisuudessa toki jotain etua on: ainakaan minua ei voi verrata muihin sisaruksiin eikä vanhempieni tarvitse miettiä, että mikä ihme tuonkin kasvatuksessa on mennyt vikaan, kun muista on tullut ihan täyspäisiä.
”Eipä uskoisi, että olet ainut lapsi”, voidaan ainoalle lapselle sanoa kohteliaisuutena. ”Huomaa kyllä, että olet ainut lapsi”, voidaan taas sanoa, jos ei haluta olla niin kivoja. Vinkkinä ei niin kivoille kommentoijille: sosiaalisuutta ja asioiden jakamista, toisen ihmisen huomioon ottamista voi aivan hyvin opetella myös muiden ihmisten kanssa kuin omien sukulaisten.
Ainoiden lasten kuvitellaan leikkivän vain mielikuvituskamujen kanssa. No kyllä minullakin semmoinen OLI, mutta kenelläpä ei?
Haaveilin pienenä isoveljestä. Ihanasta, fiksusta, oikeudenmukaisesta veljestä, jota minä ja kaikki kaverini katsoisimme ylöspäin. Tiedän kyllä sen nyt, etteivät isoveljet ole aina priimalaatua: kutsuvat vielä aikuisenakin pikkusiskoaan penikaksi tai ovat muuten huithapeleita.
Joskus tutustuessani mukaviin miespuolisiin tyyppeihin toivon, että he olisivat minun veljiäni. Veljen adoptoiminen voi valitettavasti olla jo myöhäistä, koska vanhempani ovat jo eläkeiässä. Mutta ehkä voin tehdä sen itse.
Siskoa en ole kaivannut. Elämässäni on nimittäin ihan mahtavia naisia. Ystäviä, jotka siis EIVÄT ole mielikuvituksen tuotetta.