Hallitus kertoo täsmentäneensä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapausmallia lausuntokierrokselta saadun palautteen perusteella. Hallituksen mukaan muun muassa asiakasseteliä koskevia säännöksiä on täsmennetty niin, että asiakassetelin velvoittavuus ei enää koske erikoissairaanhoitoa.
Jos potilas ei pääse maakunnan tarjoamaan erikoissairaanhoitoon hoitotakuun määräajassa, on asiakasseteliä hallituksen mukaan kuitenkin tarjottava. Lisäksi hallitus on antamassa maakunnille harkintavaltaa päättää tietyin ehdoin siitä, mitä erikoisalojen palveluja sote-keskuksiin sisältyy.
Asiakassetelin rajaaminen on ollut yksi vaikeimmista kysymyksistä valinnanvapauden valmistelussa. Kokoomus ja keskusta ovat olleet rajaamisesta erimielisiä. Lausunnoissa asiakasseteliin vaadittiin muutoksia.
Lain pykälien valmistelu jatkuu vielä. Hallituksen on määrä antaa esityksensä valinnanvapauslaista eduskunnalle viimeistään maaliskuun alussa.