"Hai­ta­ri kävi pol­vel­la en­sim­mäis­tä kertaa ol­les­sa­ni vii­si­vuo­tias" – vii­den­nen polven pe­li­man­ni Hannu Ra­hi­kai­sel­le myön­net­tiin mes­ta­ri­pe­li­man­nin ar­vo­ni­mi

Sormet käyvät kahdella näppäinrivillä kiivaasti, mutta Vuoma-Pertin masurkka tulee ulos haitarista kepeästi ja näppärästi. Rovaniemeläisen Hannu Rahikaisen liivin rintamuksessa kimaltelee ansiomerkki, jonka myötä häntä voidaan kutsua mestariksi. Tänä vuonna Lappi-teemaisen Kaustisen kansanmusiikkijuhlan avajaisjuhlassa nimettiin kolme uutta mestaripelimannia – Rahikaisen saama arvonimi on Lapissa vasta viides laatuaan.

"Tuntuuhan tämä hyvältä. Edellisestä lappilaisen nimityksestä on jo 13 vuotta", Rahikainen kertoo.

Mestaripelimanni on arvonimi, jonka Pro Kaustinen ry myöntää henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkiharrastusta.

Rahikainen on muun muassa julkaissut kolme albumia, esiintynyt ahkerasti eri kansanmusiikkitapahtumissa ja saavuttanut voittoja soittokilpailuissa.

Pelimanni jo viidennessä polvessa

Rahikainen on pelimanni jo viidennessä polvessa. Hän kertoo lapsuudessaan usein nukahtaneensa viisirivisen haitarin soittoon, kun isä Erkki harjoitteli. Isoisä Jaakko puolestaan soitti kaksirivistä haitaria, josta valikoitui myös Hannun soitin. Isoisän isä Juss i, "Ruma-Rahikainen" oli pillipelimanni klarinetteineen ja Jussin isä Iikka soitti viulua.

"Haitari kävi polvella ensimmäistä kertaa ollessani viisivuotias. Nuoruuden kesäjuhlissa soitettiin yhdessä koko suvun voimin."

Rahikaisen saaman tunnustuksen vuoksi voi olla yllättävää, että soittaminen on tälle harrastus. Rahikainen on ammatiltaan äidinkielen lehtori.

"Pelimannit ovat olleet hyvin harvoin ammattimuusikoita siinä mielessä, että soittaminen olisi ollut päivätyö. Olen myös itse pitänyt soittamisen harrastustasolla; en ole halunnut musiikista puurtamista."

Rahikaisella on kolme aikuista lasta; lampuri, diplomi-insinööri ja kauppatieteilijä. Päättyykö pelimannisukupuolvien ketju tähän?

"Omat lapseni eivät kulje pelimannien jalanjäljissä, mutta veljeni lapset ovat jatkaneet perinnettä ja lapsenlapsista löytyy musiikillista lahjakkuutta", Rahikainen myhäilee.

Taidonnäyte. Näin vaivattomasti soitto sujuu, kun on mestaripelimanni. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Pelimannius on jatkuvaa harjoittelua

Rahikaisen soitto on kepeää ja hyvin tarkkaa. Hän sanoo harjoittelevansa nykyäänkin kolmesta neljään tuntiin päivässä. Hän käyttää viisirivistä haitaria sorminäppäryyden hiomiseen.

"Soittamisessa tärkeintä on kappaleiden tarinan välittäminen yleisölle – ei vain peräkkäisten sävelien tuottaminen. Tarinankerronta vaatii teknistä taitoa. Vaikka ikää on niin huomaan edelleen kehittyväni."

Rahikaiselle soittamisen hienous piilee hyvärytmisissä kappaleissa, joita on mielekästä soittaa ja jotka koskettavat yleisöä.

"Ensimmäiset esiintymiset Kaustisella vuonna 1998 jännittivät hirveästi. Siinä vaiheessa, kun yleisössä jalka alkoi käymään toisen eteen ja kasvoille ilmestyi hymy, niin tajusin, että eiköhän tämäkin keikka läpi päästä."

Pelimannikulttuuri elää ja hengittää

Pelimannikulttuuri kukoisti 1800-luvun puolelta 1900-luvulle ja soitto oli pääasiassa tanssimusiikkia. Sittemmin pelimanneista tuli estradimuusikkoja, ja nykyään pelimannilla tarkoitetaan kansanmusiikin harjoittajaa. Pelimannius ei ole siis hävinnyt mihinkään – se on vain muuttanut muotoaan.

"Pelimannikulttuuri elää nousukautta. Vanhat tekijät ovat väistymässä, mutta tilalle on nousemassa nuori ja taitava sukupolvi. Esimerkiksi Sibelius-akatemiaan perustettiin 80-luvulla kansanmusiikkilinja."

Rovaniemellä pelimannikulttuuri elää esimerkiksi kuoro-, yhtye- ja kansantanssitoiminnassa. Kansanmusiikkifestivaali Jutajaiset avasi ovensa uudelleen viime vuonna, ja Rimpparemmi on pitänyt kansantanssin lippua korkealla jo 70-luvulta asti. Lapin Kansanmusiikkiyhdistys perustettiin vuonna 2016.

Rahikainen aikoo viettää eläkepäivänsä jakamalla kansanmusiikin iloa ympärilleen. Tänä kesänä hänet tullaan näkemään muun muassa Rovaniemen wanhoilla markkinoilla ja Jutajaisissa.

"Muun esiintymisen ohessa kierrän aktiivisesti vanhainkoteja ja hoitolaitoksia. Siellä näkee, miten syvällä musiikki on ihmisissä: Osa kuulijoista kykenee hädin tuskin puhumaan, mutta kun 50-luvun tanssikappaleet lähtevät soimaan niin posket alkavat punoittaa, suu tapailee sanoja ja jalka alkaa lyömään tahtia."