
Kaikki lähti liikkeelle ideasta, joka syntyi Magnus Lehdolla vuonna 2015. Haaparannalta kotoisin oleva, pitkän uran rahoitusyhtiöiden johtotehtävissä tehnyt Lehto halusi tarjota rahoituspalveluita pienemmille ja keskisuurille yrityksille niiden elinkaarten eri vaiheissa. Usein pienimmät yritykset tuskailivat juuri lainansaannin kanssa: investoinnit olivat kiven takana, eikä kasvua syntynyt.
Ratkaisuksi Lehto perusti rahoitusyhtiö Norra Finansin, joka on keskittynyt heti alusta alkaen factoring-palveluihin ja yritysrahoitukseen. Kyseisen tuotteen avulla paikalliset yritykset ovat päässeet kehittämään nopeasti toimintaansa ja tekemään suuriakin investointeja kasvaakseen.
– Alussa yritys työllisti kuusi henkeä, kun tällä hetkellä konsernissa työskentelee jo noin 60 norrafinanslaista. Kasvu on ollut huimaa viimeisten vuosien aikana, kertoo myyntipäällikkö Peter Stock, jolla on takanaan lähes neljä vuotta Norra Finansilla, mutta jo yli 20 vuoden kokemus rahoitusalalta.
Nykyisin Norra Finansin pääpalvelut ovat laskujen osto, laskujen rahoitus ja yrityslainat kaiken kokoisille yrityksille. Pääkonttori sijaitsee Haaparannalla, Suomen ja Ruotsin rajalla, mistä toimitusjohtaja Lehto on itsekin kotoisin. Muut toimipisteet löytyvät Helsingistä, Tukholmasta, Luulajasta sekä uusimpana Vaasasta.
– Nykyisin asiakkaamme ovat kaikenkokoisia yrityksiä. Suurimman osan kanssa olemme päässeet tekemään yhteistyötä jo vuosien ajan sekä kasvamaan samalla yhdessä, kiteyttää Stock.

Norra Finansin toimistossa ja työympäristössä kaksikielisyys on luonnollista. Yhtiö voi auttaa sujuvasti kaikenkokoisia yrityksiä ympäri Suomen ja Ruotsin. Juuret Tornionjokilaaksossa ovat lisänneet ymmärrystä kahden naapurimaan rahoitusmaailmasta sekä maiden yrityskulttuurien eroista.
– Lähes jokainen tiimissämme voi palvella sekä ruotsin että suomen kielellä, Norra Finansin markkinointipäällikkö Johanna Salmi muistuttaa.
Nopein ja sujuvin keino parantaa yrityksen kassavirtaa
Norra Finansin erikoisalaa on ollut alusta asti factoring eli laskujen rahoituspalvelu, jonka ympärille yhtiö on kehittänyt vuosien aikana toimivat järjestelmät. Salmen mukaan kyseinen palvelu on yksi helpoimmista keinoista parantaa nopeasti yrityksen kassatilannetta, sillä yritykset saavat Norra Finansilta heti rahaa laskujansa vastaan.
– Laskurahoitus vapauttaa käyttöpääomaa eli yritys saa realisoitua saatavansa heti. Kassa pysyy kunnossa pitkistäkin maksuehdoista huolimatta ja arki helpottuu. Maksuvalvonnan sijaan yritys voi keskittyä liiketoimintaansa ja käyttää joustavia maksuaikoja jopa kilpailuetuna, Salmi esittelee.
Kyseistä palvelua Norra Finansilla ovat käyttäneet esimerkiksi eri kokoiset tuotanto-, kuljetus-, rakennusalan yritykset sekä alihankkijat ja pitkiä projekteja tekevät yritykset, joilla rahaa kuluu runsaasti ennen kuin sitä saadaan sisään. Rahoitusyhtiö on mahdollistanut investointeja esimerkiksi varastojen täydentämiseen sekä laite- ja konehankintoihin.
– Samalla yrityksen luottoriskit pienenevät ja resursseja vapautuu ydinliiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Tässä Norra Finans voi olla apuna ja tulla vastaan jopa 60–90 päivän laskujen kanssa. Yrittäjän ei tarvitse odottaa saatavien erääntymistä pitkään, vaan voimme ostaa laskut pois maksamalla laskun suuruisen summan heti yrittäjän tilille, Salmi esittelee.

Miten laskurahoituspalvelu käytännössä toimii?
Kun asiakas aloittaa laskurahoituspalvelun, ei hänen tarvitse maksaa aloitusmaksua, muistuttaa Stock. Palvelusta maksetaan vain silloin, kun se on käytössä. Asiakkaalla on aina valinnanvapaus siitä, mitkä laskut hän myy ja lähettää Norra Finansille joko verkkolaskuna, sähköpostilla tai asiakasportaalin kautta.
– Seuraavaksi tarkistamme laskut, jotka lähetetään siirtotekstillä yrityksen asiakkaalle. Lupaamme, että pidämme yrityksen asiakkaista yhtä hyvää huolta kuin omistamme, Stock muistuttaa.
Tämän jälkeen Norra Finans maksaa laskun yritykselle suoraan ja huolehtii laskujen käsittelystä, mahdollisista muistutuksista ja perintätoimenpiteistä.
– Asiakas käyttää juuri niitä palveluja, joita tarvitsee, silloin kun hän niitä tarvitsee. Meillä asiakas voi päättää joka laskun kohdalla, mitä sille tehdään, Stock esittelee.
Norra Finans nimeää yritykselle aina henkilökohtaisen käsittelijän, joka pitää asiakkaan ajan tasalla laskutukseen ja rahoitukseen liittyvissä asioissa. Yrittäjä voi siis vain keskittyä ydinliiketoimintaan, kun Norra Finans huolehti laskujen käsittelyn, hallinnoinnin sekä sujuvan kassavirran.
– Yritys saa meiltä myös täydellisen yleiskatsauksen ostolaskuista, maksuista, raporteista ja historiasta reaaliajassa modernin asiakasportaalimme avulla. Näin asiakas on aina tarkasti perillä siitä, missä mennään, Stock kiteyttää.
Osaavia asiantuntijoita eri aloilta
Vaikka ajat ovat olleet haastavat, seuraavat Norra Finansin asiantuntijat herkeämättä, mitä maailmalla tapahtuu.
– Mietimme jatkuvasti, miten voisimme auttaa suomalaisia yrityksiä. Tarve palveluillemme on noussut sitä mukaa, kun suuret maksuerät ovat kasvaneet sekä korot ja sähkönhinnat nousseet.

Norra Finans -konsernissa työskentelee tällä hetkellä noin 60 ihmistä. Voimakkaasti kasvavaan yritykseen tarvitaan jatkuvasti lisää hyviä tekijöitä.
– Rahoitusalan asiantuntijoista koostuvat tiimit ja työntekijät toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään eri puolilla Suomea ja Ruotsia. Meille on tärkeää, että näkökulmia on useampia ja yhteistyö eri tiimien välillä on saumatonta, Salmi kommentoi.
Asiakkaat ovat antaneet paljon positiivista palautetta erityisesti Norra Finansin asiantuntevasta ja joustavasta palvelusta sekä siitä, että se tuntuu läheiseltä ja henkilökohtaiselta.
– Parasta työssämme on päästä kasvamaan yhdessä yrityksen kanssa.
Kiinnostuitko nopeasta ja joustavasta laskurahoituspalvelusta? Ota yhteyttä kätevästi Norra Finansin yhteydenottolomakkeen avulla tai soita +46(0)922 242 100.
Norra Finans
Ota yhteyttä
- kontakt@norrafinans.com
- p. +46(0)922 242 100
Tai ole suoraan yhteydessä Johannaan tai Peteriin
- Johanna.salmi@norrafinans.com, +46(0)72 0763 276
- Peter.stock@norrafinans.com, +46(0)72 2144 881
Tutustu verkkosivuihin: Norrafinans.com
Seuraa myös: Norra Finans Facebookissa