Golfin maailmanlistan ykköspelaajan Dustin Johnsonin osallistuminen tänään alkavaan arvoturnaukseen on vaarassa. Yhdysvaltalainen Johnson loukkasi selkänsä kaaduttuaan Mastersin ajaksi vuokraamansa talon portaissa Augustassa.
Johnsonin agentin David Winklen mukaan Johson kaatui portaissa keskiviikkona iltapäivällä.
- Hän loukkasi alaselkäänsä. Lääkärin ohjeiden mukaan hän lepää, käyttää tulehduslääkkeitä ja jäähoitoa, Winkle kertoi.
Pitkälyöntinen Johnson, 32, on ollut viime aikoina kovassa kunnossa voitettuaan kolme peräkkäistä kilpailua. Viime vuonna Johnson voitti ensimmäisen arvoturnauksensa, kun hän oli ykkönen Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa.
Miesten golfkauden ensimmäinen arvoturnaus Masters alkaa tänään iltapäivällä Suomen aikaa. Johnsonin on määrä startata avauskierrokselle kisan viimeisessä ryhmässä klo 21.03 Suomen aikaa. Samassa ryhmässä pelaavat yhdysvaltalaiset Jimmy Walker ja Bubba Watson.