Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas pääsee tulevana viikonloppuna yhdelle lempiradoistaan, kun formula ykkösten MM-sarjan yhdeksäs kilpailu kaasutellaan Itävallan Spielbergissä. Itävallassa käytössä on myös uudistettu sprinttikisaformaatti, kun lauantaina ajetaan ensin sprintin aika-ajo ja sitten itse sprinttikilpailu.
F1 ilmoitti kesken kauden huhtikuussa sprinttiuudistuksestaan, joka oli ensi kertaa voimassa Bakussa. Aiemmin sprinttikisa määritti lähtöjärjestyksen sunnuntain kisaan, mutta nyt sprintti on ennemminkin erillinen tapahtuma kisaviikonlopun sisällä. Sprinttiviikonloppuina varsinainen aika-ajo järjestetään jo perjantaina harjoitusten jälkeen.
– Mitä enemmän kisaamme sprintissä, sitä enemmän pidän uudistuksesta. Kun sprintti on lauantaina oma juttunsa, kuskit saavat myös enemmän mahdollisuuksia MM-pisteisiin. Minulle isoin asia (sprinttiviikonlopuissa) on se, että perjantai tuntuu paljon tärkeämmältä kuin normaali perjantai, koska aika-ajoja ennen on vain yksi harjoitus, Bottas pohdiskeli kisaviikonlopun alla.
– Tämä on aika siisti juttu. Lauantainakin vauhtia pitää löytyä heti sprintin aika-ajoon. Se on haastavaa, mutta minä nautin sellaisista asioista.
Bottaksen kymmenestä F1-voitosta kaksi on tullut Itävallassa Mercedes-vuosina 2017 ja 2020.
– Pidän tämän radan kovista nopeuksista ja korkeuseroista. Täällä on hyvä sekoitus erilaisia mutkia, ja lyhyiden kierrosten takia erot ovat aika pieniä.
Bottaksen kausi on sujunut nihkeästi, mutta edellinen kisa Kanadassa toi suomalaiselle kymppisijan. Pistesija oli suomalaiselle vasta kauden toinen.
– Me tarvitsemme parempia tuloksia aika-ajoista. Mielestäni suorituskykymme on ollut parempi kuin tuloksemme aika-ajoissa näyttävät, mutta asiat eivät vain ole loksahtaneet kohdalleen, Bottas sanoi.
Red Bullin Max Verstappen jahtaa Itävallassa jo viidettä peräkkäistä voittoaan. Hollantilaiskomeetta johtaa tallitoveriaan Sergio Pereziä MM-sarjassa vakuuttavalla 69 pisteen erolla.