Pohjoiseen matkalla ollut mies kuoli hirvikolarissa Iin Kuivaniemellä viime yönä. Onnettomuus sattui hieman ennen puoltayötä Huttulan risteyksen tienoilla, hieman Kuivaniemen kirkonkylän eteläpuolella.
Poliisin mukaan onnettomuus sattui, kun hirvi oli juossut pohjoiseen matkalla olleen henkilöauton eteen. Hirvi oli tullut auton kulkusuuntaan nähden oikealta, ja auton etupenkillä matkustanut mies kuoli turmapaikalla onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.
Auton kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti, mutta ajoneuvo vaurioitui pahoin.
Poliisin mukaan onnettomuudessa osallisina olleet miehet olivat suomalaisia. Asiassa ei epäillä rikosta.
Uutinen päivitetty kauttaaltaan 31.7.2017 klo 14.20.