Vuoristo-Karabahin taisteluita paenneet armenialaiset saattavat joutua viettämään koko talven kylmissä koulurakennuksissa ja vuoristoparantoloissa.
Arviolta 90 000 etnistä armenialaista pakeni Vuoristo-Karabahista kuusi viikkoa kestäneiden taisteluiden aikana. Armenian ja Azerbaidzhanin välinen sota päättyi Venäjän välittämään rauhansopimukseen aiemmin marraskuussa.
Monet haluavat nyt palata Vuoristo-Karabahiin, mutta taistelut ovat tehneet laajaa tuhoa ja ympäristössä on räjähtämättömiä ammuksia. Siksi osa voi joutua asumaan sukulaisten luona tai kylmissä rakennuksissa.
31-vuotias Margarita Ishkhanyan on kotoisin Shushasta, joka on Vuoristo-Karabahin toiseksi suurin kaupunki. Hän aikoo yrittää muuttaa alueen pääkaupunkiin Stepanakertiin.
– Se on kuin sielun kutsu, kuvasi uutistoimisto Reutersille Ishkhanyan.
Rauhansopimuksen mukaan Stepanakert pysyy etnisten armenialaisten hallussa, mutta taisteluissa voittanut Azerbaidzhan saa pitää muut alueet.
Ishkhanyan on kahden lapsensa ja äitinsä kanssa parhaillaan Yeghegnadzorin lähellä leirikeskuksessa, jossa on aiemmin pidetty lasten leirejä.
– En usko, että pysymme täällä kuukausia, Ishkhanyan kertoi.
Koronaviruksen leviämistä pelätään
Talvella vuoristoalueilla voi olla paljon pakkasta.
– Edessämme on kolme, neljä hyvin, hyvin hankalaa kuukautta. Sää voi olla ankaraa, kertoi Reutersille johtaja Irina Saghoyan Pelastakaa lapset -järjestön Itä-Euroopan toimistosta.
Pakolaisuus ja ahtaat asumisolot voivat lisäksi jouduttaa koronaviruksen leviämistä. Esimerkiksi Gorisissa osa pakolaisia auttaneista sai tartunnan viime viikkojen aikana.
Armenian pääministeri Nikol Pashinyan sanoi tällä viikolla hallituksen auttavan jälleenrakennuksessa.
Stepanakertiin on jo palannut arviolta useita tuhansia ihmisiä.
– Vaatii paljon työtä, jotta kaupunki on asuttava ja turvallinen paikka ainakin osalle siviileistä, sanoi Reutersille tiedottaja Zara Amatuni Punaisen Ristin kansainvälisestä komiteasta.
Azerbaidzhanilaiset iloitsevat kotiinpaluusta
Osa armenialaisista on halunnut ennemmin tuhota kotinsa kuin jättää sen Azerbaidzhanin käsiin.
Yeghegnadzorin leirikeskuksessa Liana Melkumyan, 48, kertoo, että hän ei perheineen tiedä, minne he asettuvat asumaan. Hänen kotikaupunkinsa Hadrut kuuluu nyt Azerbaidzhanille.
– Miksi menisimme takaisin ja eläisimme Azerbaidzhanin vallan alla? Tämän koko sodan tarkoitus oli välttää tämä tilanne, ja silti monet tuhannet ovat kuolleet, Melkumyan kertoi Reutersille.
Monille azerbaidzhanilaisille puolestaan rauhansopimus tarkoittaa, että he pääsevät palaamaan koteihinsa lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
36-vuotias Gulmammad Mammadov joutui lapsena pakenemaan Lachinin alueelta.
– Tämä tuntuu yhä unelta. Minun täytyy nähdä kotikylä omin silmin ennen kuin vakuutun, että tämä on todellisuutta. Kyseiset alueet eivät ole vain maata meille. Ne ovat osa meitä, Mammadov kertoi Reutersille.
Vuoristo-Karabah
Vuoristo-Karabah sijaitsee virallisesti Azerbadzhanin alueella.
Enemmistö asukkaista on etnisiä armenialaisia, joita naapurimaa Armenia tukee.
Vuonna 1988 alkoi sota Azerbaidzhanin joukkojen ja armenialaisten separatistien välillä.
Alue jäi etnisten armenialaisten käsiin, kun tulitauko saatiin vuonna 1994.
Syyskuussa 2020 taistelu Vuoristo-Karabahista alkoi jälleen, ja tällä kertaa Azerbaidzhan valloitti suuren osan alueesta. Taistelut kestivät kuusi viikkoa.
On epäselvää, kuinka moni kuoli taistelujen aikana. Vuoristo-Karabahin sotilaista kuoli lähes 1 200 ja myös siviilejä kuoli. Azerbaidzhan on kertonut, että yli 80 siviiliä kuoli.
Venäjän välittämä rauhansopimus jättää Azerbaidzhanin hallintaan kaiken muun paitsi alueen pääkaupungin Stepanakertin.
Vuoristo-Karabahissa armenialaiskristityt ja turkkilais-azerit ovat eläneet yhdessä vuosisatoja. Yhteiselo sujui suhteellisen rauhallisesti, mutta molemmilla puolilla syyllistyttiin väkivallan tekoihin 1900-luvun alussa.