Ylitornion Et-Po voitti kauden ensimmäisen kotiottelunsa jääkiekon II divisioonassa Limingan Kiekkoa vastaan jatkoajalla 5-4 (1-0, 1-2, 2-2, 1-0). Aki Pietsalo (2+1) teki ratkaisumaalin ajassa 61.15 ylivoimalla.
Et-Po aloitti ottelun vahvasti ja johti toisessa erässä 2-0, mutta ehkä loppua kohden perjantain voittopeli Tornion IHC:tä vastaan alkoi jonkun verran painamaan. LiKi tuli näin vielä toisen erän aikana tasoihin, mutta kolmannen erän alussa Aki Pietsalo vei alivoimalla kotijoukkueen uudelleen johtoon.
Et-Po oli erikoistilanteissa vahva, sillä se osui sekä yli- että alivoimalla kahdesti, mutta toisaalta sillä jäi ylivoimapaikkoja käyttämättä muun muassa kolmannen erän lopussa.
Niinpä LiKi selviytyi jatkoajalle oltuaan tappiolla vielä 4-3:kin, ja otti kauden ensimmäisen pisteensä.