Est­ra­dil­la: Elina Haa­pa­nie­men va­paa-ajan täyt­tä­vät teat­te­ri ja mu­siik­ki – "Olen on­nel­li­nen eri­lai­sis­ta yh­tei­söis­tä, joihin kuulun"

Tavallisesti päiväni alkaa... liian lyhyiden yöunien jälkeen raahustamalla kahvinkeittimelle, joka on ajastuksella keittänyt aamukahvini valmiiksi. Olen lapsesta asti ollut illanvirkku ja aamuntorkku, ja sen vuoksi elänyt ekaluokkalaisesta asti jatkuvassa univelassa, jota paikkailen loma-aikoina nukkumalla 10-11 asti.

Työpaikalla... laitan aamurutiinien aikana ripsivärin ja toivon, ettei kovin monella vielä olisi heti aamusta asiaa, koska puheen tuottaminen ja kuullun ymmärtäminen on vielä aika kankeaa. Lähimmät työkaverit ovat jo onneksi tottuneet aamunaamaani – ja minä heidän vitsailuunsa siitä ja ripsaristani.

Olen onnellinen... erilaisista yhteisöistä, joihin kuulun. Tuntuu hyvältä olla osa jotakin, jossa tehdään asioita yhdessä. Perhe, ystävät, Sharp Crone -bändimme, Mikin Vintin teatteriporukka, työyhteisö. Mieheni kanssa teemme myös duona musiikki- ja sketsikeikkoja. Eihän se aina helppoa ole niin läheisen ihmisen kanssa, mutta toisaalta olemme onnistuneet monet ristiriidat kääntämään hauskoiksi parisuhteen pattitilanteiksi esityksissämme.

Ärsyynnyn... jos joku tulee treeneihin opettelemaan eli ei ole etukäteen harjoitellut omaa osuuttaan. Vaikka itsellä olisi kaikki aika maailmassa keskittyä vain taiteiluun, niin pitäisi muistaa ja kunnioittaa myös muiden aikatauluja.

Joskus kaipaan... omaa huonetta, niin kuin teini-iässä oli. Huonetta, jonka oven saisin lukita ja jossa saisin rauhassa mököttää ja/tai haaveilla joko täydellisessä hiljaisuudessa tai kuunnellen juuri sitä musiikkia, mitä minä haluan. Ja siellä oven toisella puolen sukkapyykki hoituisi kuin ihmeen kaupalla ihan itsestään niin kuin teini-iässäkin.

Illalla nukkumaan mennessä... en koskaan tiedä, nukahdanko tunnin vai kahden kuluttua. Vai nukahdanko vasta juuri ennen kellonsoittoa. Mutta enää en jaksa kovin paljon sitä murehtia. Jos ei uni tule, niin mietin sitten niitä mielessä pyöriviä asioita tai opettelen laulujen sanoja – ja syön vähän tavallista tiuhempaan migreenilääkkeitä.

Lapsuudessani... olin aivan varma, että minusta tulee näyttelijä, laulaja ja tanssija. No, tuli it-suunnittelija, mutta sentään aika-ajoin näyttelevä, laulava ja tanssiva sellainen. Luulin myös, että kirjoitan itse näytelmäni, ohjaan ja näyttelen mahdollisimman monen roolinkin itse. Muistaakseni jonkin tällaisen projektin toteutinkin ala-asteella, mutta teini-ikäisenä iski ujous ja epävarmuus, joka on ollut aika monen lapsuuden haaveen tiellä.

Suunnittelen... seuraavaa konserttia. Mikin Vintin Sellaista lempi on! -revyyn tekeminen on ollut niin antoisaa puuhaa, että tahtoo lisää! Konsertti-ajatuksesta sekin projekti lähti, mutta tekijöinä oli niin hullunhauska porukka, että revyyhän siitä tuli.

Haaveilen... että vielä joskus saisin toteutettua ravintola-shown. Ja kyllä se varmaan toteutuukin, kunhan jonain päivänä pääsemme mieheni kanssa yhteisymmärrykseen sen teemasta. Jotta projektit onnistuvat, niin mukaan tarvitaan ehdottomasti käytännön ihmisiä. Ja koska kotoa löytyy mies, joka hallitsee soiton, laulun ja näyttelemisen lisäksi äänentoiston ja valot, ja jossa on kaiken lisäksi vielä myyntimiehen vikaa, niin siinähän on jo monta tekijää yhdessä paketissa värvättynä.

Päädyin... nykyiseen ammattiini olosuhteiden ohjaamana. En ole koskaan halunnut kotoa (eli Kemistä) pois, joten lukion jälkeiset jatko-opinnot oli suoritettava kotiseudulla. Olen myöskin todella onneton huusholli-ihminen, joten kaikki käsillä tekemiseen liittyvät alat viivasin välittömästi yli koulutustarjonnasta. Olen kuulemma töissä joskus todennut, että ”Rakastan tietokantoja!”. Ja kodin tärkein työkaluhan on Excel.

Vahvuuteni... on ahkeruus ja nopeus. Olen nopea oppimaan, mutta jos jokin on yli peruskykyjeni, enkä heti sitä omaksu, niin pyrin opettelemaan sen seuraavaan kertaan. Mutta jos tiedot ja taidot eivät kerta kaikkiaan riitä, en arastele sitäkään tunnustaa.

Heikkouteni... on se, että olen aivan liian tosikko ollakseni niin hauska, kuin haluaisin olla.

Eniten kaipaan kulttuurissa... sitä, että myös arkisin olisi alkuillasta tarjolla esittävää taidetta kahviloissa ja ravintoloissa; pienimuotoista teatteria, musiikkia, stand-upia… Esim. teatterin Improklubi on aivan mahtava juttu ja niissä olisi kiva käydä, mutta viikonloppuisin ollaan aika usein itsekin jossain esiintymässä.

Lempikulttuuria Meri-Lapissa... on ehdottomasti teatteri, jota on ihana katsoa ja jota on ihana tehdä.

Arvostan Meri-Lapin… musiikkitarjontaa. Varsinkin kesät Kemissä ovat ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Meidän perheen kesälomatkin suunnitellaan siten, että reissuja ei tehdä ainakaan Easy Living – ja Satama Open Air –tapahtumien aikana.