Vuoden 2015 loppukesästä kotikaupunkini Oulun katukuva muuttui.
Euroopan läpi kulkeneiden turvapaikanhakijoiden aalto oli yltänyt pieneen pohjoissuomalaiseen kaupunkiin tuhansien kilometrien päähän lähtijöiden kotimaasta.
Vaikka Oulu on jo vuosia ollut kansainvälinen kaupunki, turvapaikanhakijoiden myötä katukuva muuttui moninaisemmaksi. Kansainvälisten opiskelijoiden ja työntekijöiden joukkoon tulivat ne, jotka etsivät turvaa tai parempaa elämää.
Selvää on, että useamman tuhannen ihmisen joukkoon mahtui tulijoita useilla syillä ja motiiveilla.
Samaan aikaan alettiin liikehtiä kahdella tasolla.
Ne, jotka halusivat auttaa, alkoivat järjestää keräyksiä, joilla hankittiin kaupunkiin tulleille ihmiselle vaatteita, kotitaloustavaroita ja kaikkea sitä, mitä ihmiset arjessaan tarvitsevat. Jaettiin tietoa ja jaksettiin keskustella ja perustella, miksi muualta tulleita ihmisiä ei voi jättää kaduille yöksi.
Ilmiöön toisella tavalla suhtautuvat ihmiset tiivistivät joukkojaan. Heidän viestinsä oli selvä: muualta tulleet ihmiset eivät ole tervetulleita pohjoiseen kaupunkiin. Puhuttiin jopa katupartioinnista ja omakätisestä puuttumisesta turvallisuuteen. Vastarintaliikkeen mainostarroja ilmestyi katupylväisiin.
Jonkin ajan kuluttua ihmiset alkoivat kuitenkin kyllästyä. Kaupunkilaiset kysyivät, eikö tässä kaupungissa muusta puhuta kuin turvapaikanhakijoista. Arki alkoi liukua uomiinsa, ja tilanteet rauhoittuivat – hetkeksi.
Joulukuussa 2018 poliisi kertoi tutkivansa seksuaalirikosten vyyhtiä, jonka karuus paljastui pala palalta.
Ensin tuli tieto, että useita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä epäillään lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kyse oli pitkään jatkuneesta hyväksikäytöstä, joka oli vasta viipeellä tullut poliisin tietoon.
Pian poliisi tiedotti uusista tapauksista, joissa ulkomaalaisten epäillään käyttäneen hyväksi alaikäisiä tyttöjä.
Nyt tutkinnassa on kaikkiaan viisi tapausta, joissa tekijät ovat ulkomaalaisia ja uhrit alaikäisiä kantasuomalaisia tyttöjä. Vangittuna on kaikkiaan kymmenen epäiltyä. Yhdestä epäillystä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.
Tapahtumien karuus ja niiden laajuus järkyttivät kaupunkilaisia, ja tunteet alkoivat jälleen kuumeta.
Yksi oululaispoliitikko järjesti 10. joulukuuta mielenosoituksen, jossa vaadittiin tekoja eikä puheita. Kaupungintalon edessä oli arviolta satakunta ihmistä vaatimassa samana iltana kokoontuvalta valtuustolta tekoja, ettei vastaavia rikoksia enää satu.
Mielenosoittajien on helppo sanoa, että jos turvapaikanhakijoita ei olisi, ei olisi heidän tekemiään rikoksiakaan. Loogisestihan väite on totta, mutta samalla se on täysin utopistinen.
Ei Oulu eikä mikään muu kolkka Suomessa tai Euroopassa tule enää näkemään sellaista aikaa, etteikö maitten rajojen ulkopuolelta saavuttaisi hakemaan turvaa tai parempaa elämää.
Kieltää ei voi sitäkään, että seksuaalirikosten määrä Suomessa on kasvanut ja erityisesti Irakista tulleiden ihmisen osuus näiden rikosten kohdalla on iso ja merkittävä. Se on tosiasia, mikä on tunnustettava ja otettava tosissaan. Seksuaalirikos on yksiselitteisesti rikos tekijästä ja tekijän taustoista riippumatta.
Oulussa eletään nyt tunnelmiltaan kiristyneessä ilmapiirissä.
Kaduilla liikkuneita ulkomaalaisia ihmisiä ja lapsiperheitä on uhattu. Heitä kohtaan on käyttäydytty uhkaavasti ja ainakin epäsuorasti syytetty niistä rikoksista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.
Koska omaan lähipiiriini kuuluu liuta eri tavoin ajattelevia ihmisiä, kommenttien kirjo on tuttu. Retoriikka, jolla asioista puhutaan, on osin kovaa ja väkivaltaista, mutta myös analyyttista ja pohdiskelevaa. Tosiasiat tunnustetaan ja katsotaan asioita useammasta näkökulmasta.
Seksuaalirikoksista on kuitenkin vaikea puhua ilman voimakkaita tunteita.
Kiivas ja aggressiivinen keskustelu repii ihmisten välejä, ja samalla se vaikuttaa juuri niin kuin sen ei pitäisi: keskustelusta ja sitä kautta edes pienten mahdollisten ratkaisuehdotusten etsimisestä tulee täysin mahdotonta, vaikka huolen ja pelon ydin on yhteinen.
Oulun tilannetta voi verrata samankaltaiseen tilanteeseen, jota Joensuussa elettiin 1990-luvulla.
Silloin Joensuussa pelkoa levittivät skinheadit, jotka hyökkäsivät ulkomaalaisia ja suomalaisia kohtaan. Ilmiö hiipui vasta sitten, kun osa jengien johtajista tuomittiin rikoksista ja passitettiin vankilaan.
Oulussa poliisi pitää eskaloitumisen vaaraa todellisena. Viranomaiset ovat varoittaneet siitä, ettei oikeutta pidä ottaa omiin käsiin, vaikka miten tunteet käyvät nyt tutkinnassa olevien rikosten vuoksi kuumina.
Pelkoa eivät herätä vain nyt tapahtuneet rikokset, vaan myös niiden ihmisten toiminta, jotka ovat teroittamassa astaloitaan ja ottamassa oikeutta omiin käsiinsä. Tarvitaan vain muutama kuumakalle samaan paikaan ja oikeaan aikaan, niin soppa on valmis ja tilanteet lähtevät käsistä.
Oulun kaupunki vastaa haasteeseen järjestämällä tammikuun lopulla avoimen turvallisuusseminaarin, jossa kaupungin kiristynyttä ilmapiiriä puretaan ja avataan. Nähtäväksi jää, mitä siitä seuraa. Ennustaa voi, että seminaarin puheenjohtajalla on täysi työ pitää keskustelua asioissa.
Pahan silmä tuntuu kääntyneen kaupunkia kohti.
Uutiset seksuaalirikoksista ja huono-osaisista kaupunginosista jättävät jälkensä kaupungista syntyviin mielikuviin. Siitä huolimatta tavallinen arki elää ja rullaa.
Ihmiset käyvät töissä, koulussa ja harrastuksissa ja tapaavat ystäviään. Rotuaarin sydämeen pystytetyt joulukojut ja välkkyvät jouluvalot tuikkivat nyt tummaa taivasta vasten.