
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen suorituskäyrä EM-lopputurnauksessa sojottaa huolestuttavaan suuntaan. Suomi pelasi sunnuntaina turnauksen tähän saakka huonoimman ottelunsa, kun Espanja otti B-lohkossa jaossa olleen voiton 3–1 (25–21, 19–25, 25 –21, 25–23).
Tahmeasti aloittanut Suomi vei toisen erän sen verran helpon näköisesti, että optimistin silmissä siinsi mahdollinen 3–1-voitto. Toisin kävi. Kun Suomen hakkuripeli tökki pahimmin tämän turnauksen aikana, voitettuja palloja kertyi liian vähän.
Espanja ei ihmeistä esittänyt, mutta sillä oli hyökkäyksessään kaksi verratonta ratkaisijaa: yleispelaaja Jordi Ramon ja varsinkin vain 187-senttinen hakkuri Andres Villena olivat Suomen torjunnalle täysin pitelemättömiä.
Ukraina on pakko voittaa
Suomi päättää B-lohkon Bulgarian Varnassa maanantaina Ukrainaa vastaan. Jatkopaikka vaatii ehdottomasti 3–0- tai 3–1-voittoa.
– Olemme pettyneitä. Tiedämme, että tästä olisi ollut enemmän otettavissa. Olen pettynyt tulokseen, mutta en joukkueeseemme. Tämä oli taistelulentopalloa, Suomen päävalmentaja Joel Banks kertoi Ylen haastattelussa.
– Saimme tästä oppia, miten tällaiset ottelut voitetaan, päävalmentaja lisäsi.
Kokemattomuus näkyy vielä
Suomi avasi EM-turnauksen riemukkaasti 3–0-voitolla Kroatiasta. Sen jälkeen on tullut kolmesti peräkkäin tukkaan.
Suomella on kisoissa hyvin nuori joukkue, jossa on kuusi EM-ensikertalaista. On ymmärrettävää, että suoritustaso heittelee.
Yleispelaaja Luka Marttilalla on ikää vain 20 vuotta. Hän oli sunnuntaina Suomen joukkueen ylivoimainen ykkönen. Järjestäjien kirjanpidon mukaan hän jätti hyökkäyksessä 21 pisteellään varjoonsa jopa Espanjan Villenan ja Ramonin.
– Oli vähän kuin muissakin peleissä, että häviämme tiukat erät. Liekö pään heikkoutta, Marttila arvaili.
EM-turnauksessa kolme ensimmäistä otteluaan hävinnyt Ukraina on kova vastustaja, sillä se ylsi viime vuoden MM-kisoissa peräti seitsemänneksi.
– Eiköhän voitolla tule jatkopaikka, joten lähdemme voittamaan, Italian liigassa kehittynyt Marttila ennakoi Ukrainan kohtaamista.
Kipeä EM-muisto 16 vuoden takaa
Suomelle jäi sunnuntaina Espanjaa vastaan kalavelkoja edelleen maksettavaksi 16 vuoden takaa.
Moskovan EM-lopputurnauksessa 2007 sensaatiomaiset kisat pelannut Suomi oli välieräkohtaamisessa neljännessä erässä johtoasemassa muutaman pisteen päässä finaalipaikasta, mutta Espanja puristi lopulta 3–2-voitolla finaaliin. Siinä se kaatoi Venäjän ja voitti Euroopan mestaruuden.