Esa Honkanen latoo mustia vahakantisia vihkoja toimituksen pöydälle.
Ne ovat kannesta kanteen täynnä käsin kirjoitettuja laulutekstejä:
Hiljainen satama, Takaisin Karjalaan, Ruhtinaan viulu. On myös lehtileikkeitä: Ruusu ja orvokki, Oi, Jaakko!
Moneen vihkoon on myös tunnollisesti koottu sisällysluettelo.
Nämä käsinkirjoitetut lauluvihkot Esa Honkanen haluaa pelastaa vanhusten laatikoiden pohjalta, ennen kuin nuorempi polvi heittää ne tarpeettomina roskiin.
Miksi tällainen urakka?
–Näihin lauluvihkoihin on ikuistettu suomalainen mielenmaisema ja laulujen hahmot. Myyntilistoja on olemassa, mutta kukaan ei tiedä, mikä on oikeasti tarttunut ihmisten korvaan, Honkanen perustelee.
Honkanen on antanut tutkimusprojektilleen työnimen Mitä Suomi lauloi 100 vuotta, vuodet 1900-2000. Käytännössä lauluvihkoja löytyy vuosisadan alusta 1970-80-luvuille asti.
–Jokainen vihko on yhden ihmisen näkemys suomalaisesta musiikista. Kahta samanlaista vihkoa ei ole.
Näitä käsinkirjoitettuja vihkoja Honkasella on yli sata, ja hän toivoisi löytävänsä vielä ainakin puolet lisää. Laulukirjoja ja -vihkoja Honkaselta löytyy yhteensä noin 4 000 kappaleen kokoelma.
Honkanen on ammatiltaan muusikko, ja laulukirjojen keräily alkoi puolivahingossa kolmisenkymmentä vuotta sitten hänen kiertäessään maata.
Kun Honkanen alkoi soittaa vanhainkodeissa, vahakantisia vihkoja alkoi tulla vastaan pinoittain, kun vanhukset pyysivät tätä soittamaan lauluvihkoihin kirjattuja kappaleita. Vanhainkotien asukkaiden avulla Honkanen on saanut nauhoitettua myös joidenkin laulujen melodioita muistiin.
Kerran Honkanen tapasi palvelutalossa asuvan 100-vuotiaan Martan, jolla oli tallessa kolme paksua vihkoa täynnä lauluja.
–Sovittiin, että menen nauhoittamaan laulut. Koska Martta ei enää nähnyt lukea, luin aina pätkän tekstiä hänelle. Martta muisti kappaleen heti ja lauloi yhden tai kaksi säkeistöä nauhalle.
Näin mentiin läpi kaikki vihkot.
Honkanen kysyi Martalta, miten tämä oli kaikki laulut saanut talteen. Nainen kertoi luvattomista nurkkatansseista, joissa oli nuorena käynyt. Kun joku kappale jäi mieleen, sitä piti yrittää rallattaa mielessä, juosta äkkiä kotiin ja kirjoittaa muistiin niin paljon kuin ehti.
Myös Honkasen 96-vuotias Siiri-äiti on laulanut nauhalle monet laulut.
Parin viime vuoden aikana Honkanen on alkanut kerätä vihkoja aktiivisemmin. Niitä löytyy vanhainkodeista ja antikvariaateista, ja nyt sanan levittyä vihkoja on alkanut tulla myös postitse.
Vihkoissa toistuvat klassikot kuten La Cumparsita ja Satumaa , mutta Honkaselle ennestään tuntemattomiakin tekstejä tulee edelleen vastaan joka vihkossa. Osa lauluista tunnetaan useammalla nimellä: esimerkiksi Kesäpäivä Kangasalla esiintyy myös nimellä Mä oksalla ylimmällä .
Honkanen on yllättynyt siitä, kuinka vähän poliittiset myllerrykset vihkoissa näkyvät.
–Työväenlauluja on muutamissa. Myös luovutettu Karjala näkyy aiheena jonkin verran.
Useimmiten vihkoja ovat kirjoittaneet nuoret tytöt, mutta myös pojat esimerkiksi armeijassa. Honkanen pyytää lauluvihkojen lähettäjiltä saatteeksi näiden tiedot ja lyhyen elämäntarinan kuvauksen.
–Vielä en ole tarjonnut vihkoja mihinkään, mutta johonkin arkistoon nämä täytyy saada talteen. Tämä on valtava urakka, mutta ei sitä kukaan muukaan tee.
