Tuolit varastavat huomioni, kun saavun Helsingin yliopiston kirjastoon. Niin nytkin. Olen kasvanut kukkapurojen keskellä, mutta missään muualla ei näe tällaista Karusellien kokoontumisajoa. Opiskelijat jonottavat päästäkseen niihin lukemaan.
Ohitan tuoliryhmän ja kuljen neljänteen kerrokseen. Yksi nojatuoli on vapaa. Istun ja jään lukemaan.
Lähtiessäni tajuan, missä istuin. Karusellit nähtyäni en voinut olla ajattelematta isoisääni.