Lapinrinteellä sijaitsevan Näretien talot rakennettiin pääosin 1950-luvulla. Tie täyttyi nuorista perheistä, ja lapsia oli paljon.
Vuosikymmeniä myöhemmin nämä lapset löysivät yhteisten muistelujen äärelle Facebookissa, ja lopulta Seppo Gröhn ja Seija Kupila tarttuivat toimeen, ja järjestivät tapaamisen lapsuusmaisemiin.
Suosio oli suuri, sillä viikko sitten lauantaina Näretien Viisaisten talon pihelle kokoontui yli 30 entistä lasta.
Isosisko autettiin tansseista kotiin
Kupilan perheessä ei nukuttu olohuoneessa, mutta muissa huoneissa eli makuuhuoneessa ja keittiössä kyllä. Tässäkin talossa monilapsinen perhe asusti alkuun vain alakertaa, kun yläkerta oli vuokralla.
– Lapset nukkuivat keittiössä levitettävässä puupenkissä jalat vastakkain, Seija Kupila kertoo.
Seija Kupila oli pieni vauva, kun perhe muutti taloon. Yläkerta saatiin perheen käyttöön, kun hän oli lähellä teini-ikää. Kesäisin oli käytössä myös pikkupuoli.
– Isä oli aika tiukka. Kun vanhin sisko alkoi käydä tansseissa, me nuoremmat kytättiin, että hän pääsi yöllä takaisin kotiin, Kupila kertoo.
Myös naapuruston lapsista pidettiin huolta.
– Meidän isosisko huolehti, ettei heikompia kiusata ja pieksi kyllä pojat tarvittaessa mennen tullen!
Kupilat sanoivat kotitalolle hyvästit 1980-luvun alussa, kun leskeksi jäänyt isä myi sen lasten aikuistuttua.
Seija Kupila kertoo haaveilleensa, että ostaa talon jossain vaiheessa itselleen. Yksi hyvä tilaisuus olisi ollut, mutta se lipsahti kuitenkin sivu suun.
– Nukuin onneni ohi. Nyt kun kävimme siellä pihalla, alkoi entistä enemmän harmittaa.
Vanhan talon tilalla uusi
Jorma ja Seppo Gröhn kävivät tunnelmoimassa lapsuuspihansa tuntumassa. Alkuperäistä, perheen isän 1950-luvulla rakentamaa taloa ei enää ole, sillä sisarukset purattivat sen ja myivät tontin vajaat kymmenen vuotta sitten.
Seppo Gröhnin mukaan lapsille tärkeä paikka oli urheilukenttä. Se oli rakennettu vanhan kaatopaikan päälle. Korkalovaarassa oli tuohon aikaan uusi kaatopaikka, jonka monet nykyisin tuntevat entisenä kaatopaikkana.
Kesällä kentällä pelattiin paljon jalkapalloa ja talvella siinä luisteltiin. Välillä sinne rakennettiin myös ainakin seiväshyppypaikka. Pehmeäksi alustaksi möyhittiin hiekkaa.
– Täällähän oli kauhea liuta lapsia. Helposti sai kaksi jalkapallojoukkuetta, Seppo Gröhn muistelee.
Nykyisin Korkalovaaran toisella puolen asuvat Seppo Gröhn on usein ajellut Näretiellä. Pari vuotta sitten hän ajatteli, että ehkä muistelut kiinnostavat muitakin, ja hän perusti Facebookiin ryhmän nimeltä Näretien elämää.
– Varmaan se oli sellaista lapsuudenkaihoa ja nostalgiaa.
Pyörät turvasuuntaan, ettei tule turpaan
Paanasen sisaruksilla Raimolla, Helenalla, Jormalla ja Marja-Liisalla kävi tuuri, sillä he pääsivät vierailulle vanhaan kotiinsa. Raimo Paananen kertoo, että nykyinen asukas remontoi taloa ja toivotti tervetulleeksi jatkossakin.
Paanasten vanhemmat asuivat talossa vielä vanhuudenpäivillään. Talo valmistui vuonna 1955, ja ajan tavan mukaan perhe asui alkuun vain alakerrassa. Yläkerta oli vuokralla.
– Olihan se tiivis tunnelma, Raimo Paananen sanoo.
Lasten työpanos oli tarpeen muun muassa silloin, kun kellari täytettiin talveksi puilla.
– Isä ajoi päivät linja-autoa ja yöpyi Haarainvaarassa mettäkämpällä polttopuun teossa, Paananen kertoo.
Jalkapallon pelaamisestakin on paljon muistoja.
– Kun pelattiin Sahanperän jengiä vastaan, piti pyörät laittaa valmiiksi kohti kotia, ettei tule turpaan, jos sahanperäläiset häviävät.
Raimo Paananen muistaa olleensa voittamassa myös kaupungin kenttien välistä mestaruutta. Kaupunki järjesti kentillä kesäisin ohjattuja harjoituksia.
– Mutta ei löytynyt sitä palkintolusikkaa enää!
Vesi kannettiin Viestitien hetteestä
Lapsuudenaikaisten naapureiden tapaaminen oli ilo Leena Käkelälle, sillä hänellä on mielessään vahva muisto yhteenkuuluvuuden tunteesta.
Näretien lapset kasvoivat aikanaan tiiviisti yhteen.
– Me olimme yhtä. Yhdessä kuljettiin ja toisten luona yövyttiin ja syötiin. Sellaista näkee enää harvoin, hän sanoo.
Leena Käkelä on syntynyt Näretiellä, talossa, jonka kirvesmiesisä rakensi tiettävästi muurauksia lukuun ottamatta itse.
Talo valmistui 1950-luvun puolivälissä, ja Leo-isä kuoli reilut kymmenen vuotta myöhemmin.
– Isä oli ensimmäinen, joka Näretieltä lähti, Leena Käkelä sanoo.
Viisilapsisessa Käkelän perheessäkin oli alkuun osa talosta vuokralla.
– Ei tullut eikä mennyt vesi. Vesi haettiin Viestitien hetteestä, Leena Käkelä sanoo ja arvelee, että kantomatkaa oli pitkästi, ehkä lähemmäs kilometrin verran.
Työtä oli sittenkin, kun vesiliittymä tuli.
– Talvella piti ensin sulattaa letkut. Ei ollut saunan lämmittäminen samanlaista kuin nyt.
Sunnuntaisin sai katsoa televisiota
Muistoja kerrattiin runsain mitoin. Kaikille tuttu pelikenttä todettiin varsin ruohottuneeksi – muuten varmasti olisi voinut laittaa entisenlaiset pelit pystyyn.
Viisaisten talo on jäänyt kaikkien mieleen erityisesti siitä, että siellä oli ensimmäinen televisio.
– Sunnuntaisin me lapset saimme käydä yhtä aikaa katsomassa tunnin televisiota Viisaisilla, Seija Kupila muistelee.
Lapsuus kului paljon ulkosalla. Seija Kupila kertoo, että vuosikymmenten jälkeisessä tapaamisessa jaettiin hyväntahtoista palautettakin.
– Pojat muistelivat, kuinka ärsyttäviä me pikkulikat olimme leikkiessämme piilosta tai rosvoa ja poliisia. Siksi, että änkesimme samaan piiloon heidän kanssaan, ja paljastimme hitaudellamme heidän piilopaikkansa!
Isossa porukassa sattui ja tapahtui paljon. Kepposista puhuttaessa Seppo Kiviniemi, tuttavallisemmin Seska, mainitsi, että hänet vilkkautensa vuoksi ”tuomittiin” syyttömänä monta kertaa.
– Yhden vilkerin syyksi laitettiin muidenkin lasten tekemät kepposet, Seija Kupila vahvistaa.
– Mutta onneksi aika kultaa menneet, Näretien entiset naapurukset hymyilevät.
Näretielle nousi aikanaan 17 taloa. Asukkaita oli paljon, sillä perheet olivat usein suuria. Lisäksi monessa talossa oli ainakin alkuun vuokralaisia, kuka lyhyemmän ja kuka pidemmän aikaa.
Melkein kaikki Näretien talot ovat yhä alkuperäisiä. Lapsuusmaisemien lisäksi moni entinen lapsi kohtasikin paikalla vanhempiensa kätten työn.
Paikoin talot ja pihat näyttivät hyvin tutuilta vielä vuosienkin jälkeen.
– Kaksi taloa on niin sanotussa alkuperäisessä omistuksessa, Viisaisten talo ja Kontujen talo, Seppo Gröhn kertoo.