Ilkka Alanko ei ole ikäkriiseilijä, vaikka jollakin tavalla tasaluku arveluttaa.
– Muistan, kun faija täytti 50. Oli lahjamaljakot, pönötykset ja pytingit, vierailla puvut päällä. Ja faija oli niin vanha, Alanko naurahtaa.
– Ja kyllähän lapsena kolmekymppisetkin tuntuivat sikavanhoilta. Jotenkin silloin oli absurdi ajatus, että edes eläisi viisikymppiseksi.
Alanko miettii, että häneen nuoruus on jotenkin jumittunut.
