Elo­ku­va: Su­ru­mie­li­nen matka Kuuhun kuvaa Neil Arm­stron­gin tun­te­muk­sia

Onnistuuko Damien Chazelle tarjoamaan uuden näkökulman avaruuslennoista kertoviin elokuviin?

Genren elokuvista tulevat välittömästi mieleen Philip Kaufmanin Valiojoukko (1983) ja Ron Howardin Apollo 13 (1995). Molemmat ovat lajissaan hyviä.

Damien Chazelle tunnetaan musiikkipitoisista elokuvistaan Whiplash (2014) ja tietenkin Oscar-voittajasta La La Land (2016), joka sivumennen sanottuna on yliarvostettu elokuva.

Musiikki ei ole Ensimmäisenä Kuussa -elokuvassa edeltäjiensä tavoin merkittävästi esillä, mutta Justin Hurwitzin musiikki sopii uutuuden tunnelmaa korostamaan. Kannattaa myös huomioida musiikkivalinnat tiettyihin kohtauksiin, esimerkkinä olkoon valssin myötä hyvin etenevä avaruuslento.

Ensimmäisenä Kuussa perustuu James R. Hansenin Neil Armstrongista kertovaan elämäkertaan (2005). Ensimmäisenä Kuun pinnalle astunut ihminen oli juhlittu sankari, mutta hän ei halunnut paistatella ja purkaa tuntojaan julkisuudessa.

Josh Singerin käsikirjoitus ja Damien Chazellen ohjaus tutkailevat Armstrongin persoonaa ja tuntemuksia. Oman lapsen kuolemalla on merkitsevä rooli elokuvan alusta loppuun.

Vuodesta 1961 vuoteen 1969 kestänyt aika on muutenkin surua täynnä. Monet lentäjät uhraavat henkensä, kun presidentti Kennedyn julistama tavoite Kuuhun pääsemiseksi yritetään toteuttaa. Neuvostoliitto on aina askelen edessä, osa kansaa kapinoi avaruusohjelmaan heitettyjä rahoja vastaan.

Elokuva yrittää kuvata Armstrongin ajatuksia ja tuntemuksia runsailla lähikuvilla. Ryan Gosling on vähäisten ilmeiden ja vähäisten puheiden pätevä erikoismies, niin tässäkin elokuvassa. Surumielisen, mutta määrätietoisen Armstrongin luonnehdintaan käytetään myös muistikuvia kuolleesta lapsesta.

Toinen yritys muuttaa kaavaa liittyy perheeseen ja vaimon rooliin. Totutusti vaimot on nähty pelkästään huolestuneina, mutta miehensä rinnalla kulkevina. Niin on nytkin, mutta Janet-vaimolla on määrätietoisuutta, joka näkyy myös vaateina miestään kohtaan. Vaimon roolin näyttelee The Crown -sarjasta tuttu Claire Foy. Hän vetää hyvin tämänkin roolin.

Perinteinen Houston-melodraama on minimissä. Tähtilippuakaan ei heiluteta ylenpalttisesti, mikä on lehtietojen mukaan närkästyttänyt USA:n oikeistopiirejä. Jännityselementtejä on, mutta tavallista vähemmän. Muutama kriittinen väläys koko avaruusohjelmaan nähdään.

Onnistuuko Chazelle tuomaan siis uutta näkökulmaa? Yritystä ja kiinnostavuutta löytyy, mutta rimaa ei ylitetä. Elokuva jää vajavaiseksi, mutta silti määrittelemättömän kiehtovaksi.

Ensimmäisenä Kuussa on tietenkin kauttaaltaan vahvaa osaamista, kuten olettaa saattaa. Avaruuslentojen alusten ahtaus ja vaaratilanteet välittyvät hienosti heiluvilla lähikuvilla kasvoista ja nappuloita havittelevista käsistä, leikkauksella ja metallisella äänimaisemalla.

Erikseen pitää mainita elokuvan tarkka äänityö (Ai-Ling Lee) ja ohjauksen rooli siinä. Hiljaisuutta käytetään valikoiden ja osuvasti.

Astuminen Kuun pinnalle on hahmoteltu loisteliaasti. Kansakunnan kannalta suureen hetkeen sulautuu Neil Armstrongin yksityinen kokemus ja matkan varrella tapahtunut suru. Kuva maapallosta Kuusta katsottuna saa tavallista suuremman merkityksen.