Liikenteessä puhaltavat uudet, hämmentävät tuulet. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) johtama ministeriö suunnittelee väyläverkoston siirtämistä uudelle valtion infrayhtiölle, joka ottaisi rahat toimintaansa veloittamalla autoilijoita väylien käytöstä.
Nyt tierahat otetaan valtion budjetista eli käytännössä kaikilta veronmaksajilta. Autoilijat maksavat polttoaineesta hurjasti veroa, joka päätyy valtion kassaan.
Uusi malli edellyttää, että autoilua voidaan seurata. Sen takia tarvitaan erityinen autoon asennettava seurantalaite, "musta laatikko". Kysymys ei ole uudesta keksinnöstä. Tupakka-askia pienempi laite toimii kuten lentokoneen musta laatikko.
Laitteen hankkiminen ei maksaisi autoilijoille ehkä kuin muutaman satasen, mutta halpaan laitteeseen voi liittyä ongelmia. Jos laitteen salaus on heiveröinen, siihen on helppo murtautua ja antaa väärä tietoa auton käytöstä. Mitä enemmän tietoturvaongelmia halutaan poistaa, sitä kalliimmaksi hinta nousee.
Tiekäyttömaksua alettiin valmistella liikenneministeriössä edellisen hallituksen aikana. Satelliittipaikannukseen perustuva kilometriperusteinen tienkäyttömaksu ei kuitenkaan edennyt Jorma Ollilan työryhmän selvitystä pitemmälle.
Keskeinen lähtökohta on, että auton käyttäjä maksaa. Mitä enemmän autoilija käyttää valtion rakentamia teitä, sitä enemmän hän joutuu siitä maksamaan. Periaate voi tuntua perustellulta, mutta miksi tarvitaan uusi järjestelmä. Polttoainevero varmistaa saman jo nyt.
Autoilijan ajamiin kilometreihin perustuvan maksun pelätään lisäävän byrokratiaa ja johtavan eriarvoisuuden kasvuun. Pohjois- ja Itä-Suomessa välimatkat ovat pitkiä ja henkilöauto on usein välttämätön työssäkäynnin takia.
Mikäli uudistus johtaa autoilun kallistumiseen, motivaatio käydä töissä esimerkiksi sadan kilometrin päässä voi laskea. Hallitus joutuukin selvittämään, aiheuttaako liikennepolitiikan uusi suunta uuden kannustinloukun. Asiasta on tarkoitus päättää hallituksen kehysriihessä huhtikuussa.
Uudistusta on tähän asti katsottu lähes pelkästään teknisenä tapahtumana. Aivan liian vähälle on jäänyt sen pohtiminen, millaisia yhteiskunnallisia seurauksia siirtyminen voi tuoda tullessaan. Sitäkin on jo kysytty, mikä oikeus valtiolla on valvoa autoilua vielä nykyistä tarkemmin. Tulee tunne, että järjestelmää ruvettiin rakentamaan ennen muuta bisneselämän tarpeiden takia.