Moni lappilainen muistaa yhä Poro ja Riista Oy:n, jonka toiminta päättyi konkurssiin 1989. Vararikkoa edelsi poliisitutkinta, missä poroväen omistaman yhtiön todettiin toimittaneen markkinoille suuria määriä pilaantunutta poronlihaa. Vaikka kyse oli yhdestä yrityksestä, tapaus kosketti koko porotaloutta. Maineen palauttamiseen kului vuosia.
Lappi on säästynyt sittemmin suurilta ruokaskandaaleilta. Muualla niitä on riittänyt. Ruokahuijaukset ovat yleisiä ja niiden määrä on jatkuvasti kasvamaan päin. Syy on ahneus. Tässä bisneksessä liikkuvat isot rahat, kiinni jäämisen riski on olematon ja sanktiot tuottoon nähden pienet.
Tuorein tapaus tulee maineikkaasta sisä- ja ulkofilemaasta Brasiliasta, missä joukko lihantuottajia lahjoi vuosia valvovia viranomaisia ja poliitikkoja, jotta he katsoisivat läpi sormiensa lihatilojen epähygieenisiä oloja sekä mätä- ja salmonellalihan vientiä ulkomaille. Kyseistä lihaa on tuotu myös Suomeen, vaikka kukaan ei tunnukaan tietävän siitä mitään.
Syrjäisyys ja vähäväkisyys on tässä asiassa Suomen onni, kuten myös se, että täkäläinen elintarvikevalvonta on EU-tasollakin huippuluokkaa. Mahdollisuutemme suojautua ruokaskandaaleilta ovat erinomaiset. Tarkkana täytyy silti olla.
Varmin tapa välttää ruokakatastrofi on ostaa kotimaisia tuotteita. Tämä pätee kaikkeen syötävään. Kuluttajan on hyvä tietää, mistä sapuska tulee. Kotimaisen ruuan jäljittäminen on helpompaa kuin ulkomaisen.
Lain mukaan myyjän on kerrottava tuoreen tai pakastetun lihan alkuperämaa. Sen sijaan käsitellyn tai ruuaksi valmistetun lihan alkuperää ei tarvitse ilmoittaa. Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ehdottaa, että ”alkuperämerkintöihin voitaisiin tehdä velvoitteita myös julkisessa ruokailussa” (MT 21.3.). Ehdotus on kannatettava. Tosin ravintolassa ruokaileva voi jo nyt kysellä ruuan alkuperän perään ja äänestää jaloillaan, jos ravintoloitsija ei sitä kerro. Puutteellisesti pakkausmerkityt jalosteet voi jättää vastaavasti kaupan hyllyyn.
Suuret, kansainväliset ruokakatastrofit tapaavat nostaa kotimaisen ruuan arvoa ainakin puheissa. Valitettavasti ruokailijan muisti on lyhyt. Halvempi hinta auttaa unohtamaan nopeasti mahdollisen sekundalaadun.
Lappi voisi näyttää asiassa esimerkkiä. Suositaan mieluummin lappilaisia lähituotteita sen sijaan, että ostamme porona uusiseelantilaista saksanhirveä, jänkäkoirana kanadalaista haukea ja puoloina puolalaisia puolukoita.