Eero Yliniemi on pitkäaikainen kotiseutuvaikuttaja. Yliniemi sai tekemästään työstä tunnustuksen, kun hänelle myönnettiin kotiseutuneuvos -arvonimi kesäkuussa
–Se on ennen kaikkea tunnustus pitkästä työstä ja harrastuksesta, Yliniemi kertoo.
Yliniemi korostaa, että lapsuus oli suuressa merkityksessä kiinnostuksen heräämiselle kotiseutua kohtaan.
–Kotiseututyö lähtee jo lapsuudesta. Olen elänyt sellaisen lapsuuden, missä ei ole ollut esimerkiksi tämän päivän sosiaaliturvaa. Saman katon alla eli kolme sukupolvea. Isäntänä oli usein rintamamies, mies kertoo.
–Joka talossa oli vanhoja ihmisiä ja niissä oli muutamia hyviä kertojia, jotka olivat nähneet paljon elämää. Niistä on jäänyt mieleen muutamia tarinoita. Ne ovat innostaneet ja tuoneet mittakaavaa kotiseututyölle, hän jatkaa.
–Ihmiset kertoivat esimerkiksi omista kalastuskokemuksista. Tämähän on ollut tärkeintä nahkiaisen saalisaluetta, niin on hyvä tietää pyyntikulttuurista ja sen aikaisista pyyntikäytännöistä, Yliniemi kertoo.
Kotiseutuyhdistys nauhoitti mittavan määrän tarinoita 80-luvulla. Nauhat ovatkin olleet tärkeä aineisto monessakin mielessä.
–Nauhat ovat tärkeä kokonaisuus, Yliniemi myöntää.
–Keminmaan historia on pitkälti lähihistoriaa ennen sotia ja se onkin pitkälti niiden kertomusten varassa. Saksalaiset kun polttivat Keminmaan kunnanviraston ja siinä samalla paloi kaikki arkistot, mies kertoo.
Tarinoiden keräämisessä on tärkeä säilyttää kertomisen laatu.
–Siellä oli sellainen seula, että ei otettu kaiken maailman kertojia, koska kertomisen laatu on tärkeää. Sinne ei fiktiota oteta vastaan, Yliniemi kertoo.
–Viimeisin kirjani Viitakosken kylähistoriasta nojautuu myös niihin haastatteluihin. Siellä on sellaisia ihmisiä, joilla oli ilmiömäinen kerronta ja muistivat kaikki asiat, hän jatkaa.
Yliniemi muistuttaa, että perinteitä täytyy pystyä päivittämään ja soveltamaan tähän päivään, jotta ne ovat hyödyllisiä.
–Kyllä me joudumme soveltamaan perinteitä tähän päivään ajankohtaisissa asioissa, Yliniemi kertoo.
Myöhäisen kevään jälkeen perinteiden soveltaminen on ajankohtainen aihe myös perunanistutuksessa ja muutenkin maanviljelyssä.
–Kesäkuun kymmenes päivä oli vanhankansan aikataulussa perunanistutuksen ajankohta, Yliniemi kertoo.
–Nyt on ollut muutamia lämpimiä kesiä, niin ihmiset ovat unohtaneet sen vanhan rytmin. Tänä vuonna se aikataulu on ajettu takaisin kiinni, eli perunat kylvetään lähellä sitä vanhaa ajankohtaa, hän jatkaa.
–Tämä vuosi ei ole ollut mitenkään poikkeava, kun katsotaan pidemmällä aikavälillä. Tällaisia kylmiä keväitä oli 60-luvuööa ka aikaisemminkin, Yliniemi kertoo.
Perinteiden soveltaminen metsästykseen ja kalastukseen on hyödyllistä.
–Luonnon merkkien lukeminen ja tunteminen on tärkeää, jotta voi toimia luonnon ehdoilla, hän kertoo.
–Täytyy huomioida, miten joki käyttäytyy. Siinä missä on ennenkin saatu kalaa, niin saadaan vielä tänä päivänäkin, Yliniemi muistuttaa.
–Perinnettä viedään myös eteenpäin esimerkiksi riistanhoitoyhdistyksen metsästäjäkursseilla, koska pyyntikulttuuri ei ole muuttunut, hän kertoo.
Lapin maakuntaliitto on koonnut kadonnutta jokikalastusperinnettä Keminmaan museoon, jota kutsutaankin Lapin läänin jokikalastusmuseoksi.
–Sinne on aikanaan koottu perinteet talteen niiltä, jotka ovat pyynnin taitaneet. Siellä on hyviä piirroksia, joissa esitetään, miten pyynti on tapahtunut, Yliniemi kuvailee.
–Kyllä perinnettäkin täytyy katsoa kriittisesti, ei se ole hyvä joka paikassa, sekin muuntuu ajan mukana ja on aina muuntunut, hyvä esimerkki on se perunanistutuksen ajankohta, mies muistuttaa.
Kotiseutu on sanoinkuvaamattoman tärkeä kotiseutuvaikuttajalle. Yliniemi kokee synnyin paikkansa olevan myös kotiseutunsa.
–Kotiseutuliito mainostaa, että kotiseutu ei välttämättä ole synnyinpaikka, mutta minulla se kyllä on, Yliniemi kertoo.
–Moni pohtii, mikä on oma kotiseutu.
Kotiseutuliiton yhtenä teema on kotouttaa ihmisiä, jos he muuttavat kotiseudultaan.
–Kun ihminen oppii tuntemaan paikkakunnan historian ja tavat, niin sen paikan tuntisi paremmin kodikseen, Yliniemi jatkaa.