Nykyinen työllistämistoiminta koetaan usein ylhäältä päin tulevaksi, pahimmillaan käskyttäväksi ja sanelevaksi.
Työvoimapalveluita tulee kehittää nykyistä enemmän ihmisten omia tavoitteita tukeviksi. Kukin tuntee oman tilanteensa parhaiten. Tämä koskee myös työttömiä. Lisäksi tarvitaan asiantuntija, joka tuntee eri vaihtoehdot aktivoitua.
Tarvitaan siis enemmän henkilökohtaisia haastatteluja ja uraohjaamista. Samalla työnhakijan tulisi voida vaikuttaa nykyistä huomattavasti enemmän siihen, millaisiin työvoimapalveluihin osallistuu.
Parhaiten tätä toteuttaa se, että työvoimaviranomaiset kilpailuttavat eri palveluntarjoajia ja työnhakija valitsee niistä itselleen parhaiten sopivan ilman, että pakotetaan karenssin uhalla juuri tiettyyn toimenpiteeseen. Samalla kun työttömiltä edellytetään enemmän aktiivisia toimenpiteitä, tulee heidän sananvaltaansa lisätä sen suhteen, mitä palveluita todella käyttävät.
Myös järjestelmää on yksinkertaistettava. Jo 2011 Keskusta esitti 300 euron suojaosaa työttömille. Sen verran työtön voi työskennellä kuukaudessa menettämättä tukia.
Edellinen hallitus tarttui ajatukseen ja vei sen lainsäädäntöön. Suojaosan korottaminen edelleen olisi perusteltua.
Se ei kuitenkaan ratkaise jäykkää sosiaaliturvaamme, vaan siirtää ongelmaa eteenpäin. Todellinen ratkaisu voisi löytää perustulokokeilun kautta. Keskusta haluaa sille jatkoa.
On arvioitu , että Suomessa on miljardien eurojen edestä tekemätöntä työtä. Se on pätkittäistä, kausittaista ja lyhyitä työsuoritteita. Nyt niiden tekeminen tai teettäminen ei ole aina järkevää, kun ihmisiä pelottaa monimutkainen byrokratia.
Työ jää tekemättä tai se tehdään pimeästi. Kaikki tämäkin työ olisi tärkeää saada tehtyä. Jokainen työtehtävä voi johtaa seuraavaan ja pysyvämpään työhön.
Työllä on myös syvempi merkitys kuin tilipussin kerryttäminen. Monille se on kiinnittymistä yhteiskuntaan ja kokemus osallisuudesta. Työn merkitys toimintakykyymme on merkittävä.
Hallitus on toiminut tämän suuntaisesti. Henkilökohtaista neuvontaa on lisätty ja Suomessa on vastikään pilotoitu mallia, jossa työtön voi valita eri yritysten järjestämistä palveluista.
Tämä pätee myös erilaisiin työnhakijan osaamista parantaviin toimiin. Asiantuntijan avulla työtön itse tietää parhaiten, motivoiko häntä enemmän hygieniapassi vai työturvallisuuskortti.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa henkilökohtainen budjetointi on kerännyt kiitosta. Ajatusta kannattaa laajentaa työttömiin. Mahdollinen olisi myös palveluseteli, jolla työtön ostaisi itselleen työllistymisen kannalta sopivimmat palvelut.
Sen sijaan, että viranomainen osoittaa työttömälle, minkälaiselle kurssille tai koulutukseen kannattaa mennä, voisi työtön itse päättää, miten hänelle budjetoidun työllistymisrahan käyttää, jotta se parhaalla mahdollisella tavalla tukee työllistymistä. On yksilöllistä, parantaako työllistymistä kuntoutus, koulutus vai kokeilu. Sen päättäisi työtön, ei kukaan hänen puolestaan.