Politiikan kenttä muuttuu hitaasti, mutta vääjäämättä. Isojen puolueiden kannatus hiipuu ja uusia poliittisia tuulia tulee.
Suomeen on syntymässä eurooppalainen poliittinen malli. On paljon puolueita ja joudumme käymään neuvotteluja politiikan suunnasta. Suuntaus on erittäin hyvä, joudumme neuvottelemaan erilaisten arvojen välillä. Yhteistä hyvää tavoitellaan laajemmin.
Eduskuntapolitiikan tutkija Juha Jokisipilä on todennut, että sodan jälkeen totuimme, että ainakin yhdellä puolueella on 25 prosentin kannatus. Hänen mukaansa tuo aika on ohi ja nyt suurimman puolueen kannatus on vajaa 20 prosenttia. Senkin saavuttaminen on tänään vaativa, jopa mahdoton tehtävä. Pitää luvata höttöä, kuten nyt Rinne. Ehkäpä nyt 18 prosentin kannatus merkitsee pääministerin roolia. Saapas nähdä.
Meille uskoteltiin sodan jälkeen, että vain kolme suurta puoluetta merkitsee vakaata yhteiskuntaa. Sellaista yhteiskuntaa siis, jota voidaan kehittää turvallisesti ja talous kasvaa vakaasti.
Näyttää siltä, että nykyiset sukupolvet eivät enää hyväksy tätä mantraa. Nyt uskotaan jo demokratiaan ja siihen, että monipuoluejärjestelmä on länsimäisen yhteiskunnan syvä ydin, sen antava ja kantava perusta.
Monissa Euroopan monipuoluemaissa mikään puolue ei ole saavuttanut yli 16 prosentin kannatusta. Kävin Hollannin eduskunnassa, siellä oli varsin monipuolinen ja avara puoluejärjestelmä. Monen puolueen johdolla pohdittiin tulevaisuutta ja tehtiin siitä yhteistä. Tähän malliin meidän on syytä matkustaa ja edetä, tarjoamaan lapsillemme monipuolinen tulevaisuus, jossa on vaihtoehtoja, yhden totaalisen määrääjän sijaan.
Moni iso puolue kipuilee juuri tänään sen vuoksi, että sen johto ja sisäpiiri tekee omia ratkaisuja. Läpinäkyvyys on samea ja siksi niin moni poliitikko kokee, ettei hänen sanomansa kuulu. Ison puolueen järkälemäinen bisnesmies-pomoporukka päättää, mitä tehdään ja millä ehdoilla.
Irtiottoja on aivan varmaan odotettavissa, mutta nyt odotellaan vaaleja, montako niitä sitten on ensi vuonna, kestääkö laiva. Sen aika näyttää. Mutta esimerkkejä on aika paljon tämän vaalikauden ajalta. Maailma muuttuu, eikä puolue ole enää vankila. Puolue-eliitin ja kentän välinen kuilu saattaa olla vakava ongelma.
Miettikääpä mitä merkitsevät Jungner, Lepomäki, Vapaavuori, Väyrynen, Terho, Soini tai Harkimo, monista muista vähemmän nimekkäistä puhumattakaan. He ovat kipuilleet erilaisen politiikan puolesta puolueessaan. Tänään tullaan vahvasti esille, uskalletaan sanoa sanansa julkisesti ja kertoa miltä tuntuu. Ennen sitä pidettiin politiikan itsemurhana, eipähän enää.
Tänään politiikassa on normaalia, että ihminen on toiminut monessa puolueessa. Se antaa osaamista, mutta tuo tietysti mukanaan ongelmia.
Entisessä puolueessa epäonnistunut haluaa vielä kerran nousta valoon ja keskiöön, uudessa puolueessa. Edesmenneen äitini sanoin on aika usein niin, että ”joka tuo pirut tulleessaan, hän vie ne mennessään”. Hekin kyllä värittävät iloisesti tämän ajan poliittista pelikenttää. Ei puutu otsikoita ja aiheita toimittajilta. Kansa saa hupia, vaikka politiikkahan on hyvin vakava aihe. Näin meille opetettiin sodan jälkeen, mutta tämäkin mantra kumoutuu.
Olkaa siis hyvällä kesämielellä. Maailma on muutoksessa, yhden puolueen valta ei kestä onneksi Lapissakaan loputtomiin. Vapaus koittaa.