Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Keskustalaisen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin esitykset eivät viime aikoina ole jättäneet ketään kylmäksi. Politiikan ulkopuolelta tullut businessnainen on ehtinyt sohaista jo niin Finaviaa, VR:n ostopalveluliikennettä, Postin toimintaa kuin liikenneverkkoa. Seurauksena on ollut vain sotkua.
Viime viikolla eduskunnassa käsiteltiin Finavian epäonnistuneita johdannaiskauppoja, joista lankesi veronmaksajille 35 miljoonan euron lasku. Ihmetystä herätti, miksi Bernerin johdolla ei nostettu kanteita, jotta veronmaksajille koituvia kuluja olisi saatu minimoitua. Tarkastusvaliokunnan mietinnöstä selvisi, kuinka ministeri oli silloisen Finavian hallituksen selän takana sopinut sovintosopimuksesta tilintarkastusyhteisö Deloitten kanssa. Epäselväksi jäi, kenen etua ministeri ajoi asiassa – ei ainakaan veronmaksajien.
Esitimme Vasemmistoliiton kannnattamana ministerille epäluottamusta, koska vastuunkantajaa ei asiassa löytynyt. Pidän ongelmallisena asetelmaa, jossa ministeri on jo etukäteen ilmoittanut tulleensa vain käymään politiikassa. Politiikassa toimitaan pitkäjänteisesti ihmisten luottamuksen varassa, mutta ellei luottamusta ole tarkoituskaan mitata tulevissa eduskuntavaaleissa, voi vaalikauden huseerata miten tahtoo ilman seuraamuksia.
Liikenneverkon osalta hallituksen vimma jatkaa ideologista yhtiöittämistä jatkuu kovaa vauhtia. Epäselvää on, miten yhtiön perustaminen ja sitä kautta liikenteen avaaminen markkinoille toisi teiden ja ratojen kunnostamiseen lisää rahaa. Samalla kun käytettävissä oleva rahasumma kasvaisi, valtion budjetin raami ei kuitenkaan jousta eikä käyttäjien maksurasitus esityksen mukaan kasvaisi. Yhtälö tuntuu sotivan arkijärkeä vastaan. Mistä lisäraha teihin tulisi? Joku tai jotkut joutuvat väistämättä maksumieheksi.
Pohjoisessa ollaan yksityisautoilun varassa, eikä kustannusten kasvua kaivata. Berner muun muassa esittää, että kotimaisilta linja-autoilta ryhdyttäisiin keräämään lähes 1 400 euron vuotuista tiemaksua. Tämän on arvioitu kartuttavan valtion kassaa 17,4 miljoonalla eurolla. On selvää, että viime kädessä tämäkin kuluerä siirretään asiakkaiden maksettavaksi, jolloin julkisilla välineillä liikkuminen edelleen kallistuu.
Demokraattisen päätöksenteon kannalta esitys on niin ikään kestämätön. Se veisi suuren viipaleen valtion budjetista eduskunnan päätöksenteon ulkopuolelle osakeyhtiön johdon käsiin.
Yhtiö voisi toimia kansalaisten kannalta kapeakatseisesti vain oman liiketoimintansa kehittämisen ehdoilla. Yhtiö tekisi investoinnit liiketaloudellisin perustein. Rahat kohdentuisivat sinne, missä on ihmisiä ja liikennettä. Syrjäseutujen infra väistämättä heikkenisi eivätkä poliitikot voisi sille jatkossa paljon mitään.
Vapaus liikkua ja toimiva infra on tärkeä peruspalvelu, joka tulee turvata kaikissa olosuhteissa. Toivonkin, että ministeri Berneriin iskenyt vauhtisokeus saataisiin taltutettua ja häneltä löytyisi malttia rakentaa esitys, jonka takana koko Suomi ja suomalaiset voisivat seisoa.