Edus­kun­nas­ta: Leik­kaus­au­to­maat­ti valikoi työt­tö­mis­tä ne, joiden asema on muu­ten­kin hankala

Lapin kansanedustajat kirjoittavat Eduskunnasta-kolumneja vuoroviikoin Uusi Rovaniemi -lehteen. Tällä viikolla vuorossa on vasemmistoliiton Markus Mustajärvi.

Työttömien aktivoimiseksi kyhätty ns. aktiivimalli on ollut voimassa ensimmäiset täydet kolme kuukautta. Se mistä varoitettiin ja mitä pelättiin, toteutui sellaisenaan. Kaavamainen leikkausautomaatti valikoi työttömistä ne, joiden asema on muutenkin hankala. Kansaneläkelaitos onkin varautunut tekemään kymmeniä tuhansia uusia toimeentulotukipäätöksiä työttömyysturvan leikkausten vuoksi.

Kansaneläkelaitoksen kunnittaisista tilastoista voi päätellä, että malli hakee leikkausten kohteeksi muita useammin miehen, syrjässä asuvan, iäkkäämmän ja heikommin koulutetun työttömän.

Aktivointivelvoite – 18 tunnin palkkatyö, yrittäjyysehto tai työhallinnon toimenpide – jää täyttämättä myös siellä, missä työhallinnon palvelut on riisuttu olemattomiin tai työmarkkinat ovat erityisen kapeat. Niihin työtön ei itse oikein pysty vaikuttamaan.

"Rovaniemelläkin hieman yli puolella työttömistä työttömyysturvan taso laski.

Työttömyysturvan kaavamaisen leikkauksen kohteeksi joutuu kolme neljästä posiolaisesta työttömästä. Alhaisin luku Lapissa on Utsjoella, noin 40 prosenttia.

Rovaniemelläkin hieman yli puolella työttömistä työttömyysturvan taso laski. Näihin lukuihin lasketaan mukaan vain Kelan asiakkaat. Ansiosidonnaista turvaa saavien kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Aktiivinen työnhakukaan ei riitä. Jos et kelpaa työnantajalle, leikkuri iskee. Ilmeisesti aktiivimallin laatijat ovat laskeneet syyllistämisen kulttuurin olevan jo niin vahvan, että tällaisen omavaltaisen sanktion voi langettaa umpimähkään. Perimmäinen tavoite lienee laskea työttömyysturva niin alas, että työttömän on otettava työtä vastaan ehdoilla millä hyvänsä.

Vajaan viiden prosentin leikkaus työttömyysturvasta ei vaikuta suurelta eikä aktiivisuusehdon täyttäminen vaikealta – paitsi siitä työttömästä, joka leikkauksen kohteeksi joutuu. Rahanakin mitattuna 32,40 euron leikkaus kuukaudessa on suuri sille, joka elää kädestä suuhun.

Myllyn pyörittäminen ei tähän lopu. Aktiivimallin kakkosvaihetta työstetään jo täyttä päätä.

Viime torstain kyselytunnilla pääsin ääneen, eikä varmaan sattumaa, että vasta televisioinnin päätyttyä. Peräsin työministeri Jari Lindströmiltä , mitä jatkotoimia ministeriössä valmistellaan työttömyysturvan suhteen. Ministeri ei kiistänyt, etteikö aktiivimallin toista vaihetta jo työstettäisi.

Sanatarkasti hän vastasi näin: ”Mitä tulee tähän niin sanottuun aktiivimalli kakkoseen tai omaehtoisen työnhaun malliin, se on edelleen prosessissa”.

Ennakkotietojen mukaan hallituksen valmistelema kakkosmalli toisi erikseen seurattavaksi työttömän omatoimisen työnhaun karenssin uhalla. Sanktioksi on tiettävästi kaavailtu kahden kuukauden korvauksetonta aikaa. Se olisi raju liikku, sillä työttömyysturvaa on leikattu tämän hallituksen aikana jo 200 miljoonaa euroa. Vastarinta on luvallista, jopa suotavaa!

Ilmoita asiavirheestä