Jussa, Yle uutistoimitus 1967, Tuleeko sevettiläistä?, Aila Rantala 1980, Sydämeni pohjasta, Pirkko Franck-Arkimies 1981, Kolttarokkia Lapissa, Olli Laine 2010.
Vuonna 1967 Saamelaismuseon perustaja Johan Nuorgam lausuu näkemyksensä kolttien tulevaisuudesta Ylen uutistoimituksen pienessä arkistopätkässä.
Puhuja on ylettömän toiveikas. Kolttakulttuuri ei kuole, ei vaikka valtiovalta kuinka painaisi tätä vähemmistökulttuuria alas.
Kuinka oikeassa hän olikaan. Kolttakielen tilanne on tukala, mutta kulttuuri elää.
Runsaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuvatussa dokumentissa tehdään rokkia koltansaameksi – ja tuo nuorten ihailema rokkimimmi on Tiina Sanila, josta myöhemmin tuli Saamelaiskäräjien puheenjohtaja.
Skábmagovat-festivaaleilla Inarissa tarjoiltiin viisaasti valittu kimara kolttadokumentteja. Kolttien asuttamisesta Suomeen on kulunut 70 vuotta. Se ei lopultakaan taida olla juhlan aihe, mutta merkkivuosi kuitenkin.
Lähes tunnin mittaisessa Aila Rantalan dokumentissa pohditaan kolttien tilannetta, kun asuttamisesta oli kulunut 30 vuotta. Tuleeko sevettiläistä? -dokumentin valossa tilanne olisi näyttänyt perin lohduttomalta ilman sen osuvaa huumoria, jonka kohteena ovat ennakkoluulot ja stereotypiat.
Suomeen siirtolaisina tulleet koltat välttivät tietenkin pienten kansojen usein karvaan kohtalon Neuvostoliitossa, mutta kolttien toimeentulo sotien jälkeisessä Suomessa oli kenties vieläkin huonompaa kuin muiden vähäosaisten. Kolttalapsilla tavattiin aliravitsemusta vielä 1960-luvulla.
Petsamon Suonikylään jäivät poroelo ja runsaat kalavedet. Rantalan dokumentissa käydään kolttien luottamusmiehen, Matti Sverloffin, johdolla tapaamassa maatilahallituksen ministereitä ja virkamiehiä.
Keskeinen kysymys koski silloinkin kalastusoikeuksia. Yhteisymmärrystä ei tuntunut löytyvän; eihän sitä maattomille voi antaa mitä tahansa oikeuksia.
Omaisuutensa menettäneillä ei ollut varaa ostaa isoa porokarjaa, eikä poronhoito kannattanut enää kun moottorikelkat yleistyivät. Jos osti kelkan, piti myydä vähäisetkin porot.
Petsamossa kolttien elintaso oli korkea. Venäjän tsaari tunnusti kolttien perinteiset nautintaoikeudet ja piti niistä kiinni.
Ainakin yhdessä asiassa koltat olivat Suomessa tasa-arvoisia muiden saamelaisten kanssa: lasten ei sopinut puhua äidinkieltä koulussa – eikä sitä tietenkään opetettu heille.
Seija Lappalainen