Digimummo - uhka vai mahdollisuus?

-
Kesken työpäivän huomaan, että äiti on soittanut kahdesti. Huolestun. Mikähän siellä on hätänä? Äidin huoli on suuri: netti ei pelaa. Seuraavana päivänä soitto koskee sähköpostiin kirjautumisongelmia, illalla aiheena oli tablettilaitteen monimutkaisuus. Tätä se on ollut jo useamman vuoden - digihuolia. Vointeja en ehdi kysellä, ensin pitää ratkaista tulostusongelma.

On vaikeaa yrittää puhelimessa neuvoa ihmistä, joka ei erota Facebook- ja Messenger-sovellusten eroja, tai kertoa, missä tablettilaitteen reunassa etukamera sijaitsee, kun vastapuoli ei osaa selittää, miten päin hän pitää laitetta kädessään. Olen aiemmin opettanut kansalaisopistossa tietotekniikkaa, joten kyllä minun pitäisi hallita nämä hommat. Mutta kun omat kiireet painavat päälle, kysyy pitkää pinnaa ja puhelinaikaa selittää mitä ovat kuvake, ohjelma tai tekstikenttä.

Oma äitini on innokas käyttämään nykyaikaisia palveluja. Joskus tuntuu, että liiankin innokas. Hän ymmärtää, että teknologiaa tarvitaan. Se ei kuitenkaan vielä riitä, tarvitaan myös hitunen ymmärrystä. Vaikein tilanne sattui, kun äitini meni asuinpaikkakuntansa puhelinoperaattoriliikkeeseen ihmettelemään puhelinlaskunsa yhtäkkistä nousua. Kyse oli sopimuskauden päättymiseen liittyvästä hinnanmuutoksesta, jonka myyjä olisi voinut hoitaa kuntoon vain jatkamalla sopimusta. Äitiä sattui palvelemaan kyseenalaisen moraalin omaava myyjä, sillä äiti teki ymmärtämättömyyttään kaupat myös TV-kanavapaketista ja siihen liittyvästä laitteistosta.


Helpoiten apua saavat sellaiset, jotka uskaltavat sitä hakea. Huolissaan pitää olla heistä, jotka jäävät tämän tuen ulkopuolelle.


Äiti ei ymmärtänyt, että heillä on kotonaan niin vanha televisio, ettei siihen voida liittää moisia kanavapaketteja. Oikeastaan hän ei ymmärtänyt lainkaan, mitä oli mennyt tekemään, oli vain suostunut kaikkeen, mitä innokas myyjä oli halunnut myydä. Kaupan tekeminen kävi helposti, mutta sen purkaminen kesti neljä kuukautta, ja siihen tarvittiin ulkopuolisen apua.

Äidin asioita selvitellessäni olen pohtinut paljon myös muiden seniori-ikäisten tilannetta tänä päivänä. Maassamme on vielä paljon heitä, jotka syystä tai toisesta eivät pääse näiden digitaalisten palvelujen pariin. Määrällisesti eniten heitä on seniori-ikäisissä, vaikka toki heitä löytyy myös muista ikäryhmistä. Uuden opetteluun tarvitaan valtavasti rohkaisua ja palveluiden teknistä tukea. Vuosien aikana Suomessa on ollut useita digiapua tarjoavia tahoja, mutta se työ ei ole valmis. Helpoiten apua saavat sellaiset, jotka uskaltavat sitä hakea. Huolissaan pitää olla heistä, jotka jäävät tämän tuen ulkopuolelle.

Saman huolen kanssani jakaa Opetushallitus, joka alkuvuonna osoitti peräti 7 milj. euroa vapaalle sivistystyölle aikuisten perus- ja digitaitojen vahvistamiseen. Tämä on yhteiskunnalta merkittävä panostus.

Heikkojen digitaitojensa kanssa kamppailevan kannattaa suunnata vaikkapa kansalaisopistoon, joita löytyy jokaisesta Suomen kunnasta. Opistoissa on mahdollista saada myös henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa, jota ainakin täällä Lapin opistoissa tarjotaan maksutta. Tietoverkkojen käyttäjiä vaanivat myös tietynlaiset vaarat, jotka on hyvä tiedostaa. Kaveria ei kuitenkaan jätetä. Eikä äitiä ensinkään.

Kirjoittaja on Tornion kansalaisopiston rehtori.