Valtteri Bottaksen alkukausi formula ykkösissä Alfa Romeolla on ollut Bahrainin gp:n kohtuullisesta MM-sarja-avauksesta lähtien alamäkeä. Pohjakosketus tuli viime viikonloppuna Azerbaidzhanin gp:ssä, jossa suomalainen oli 18:s eli maaliin ajaneista viimeinen.
Vielä Bahrainissa kahdeksanneksi yltäneellä Bottaksella oli pohjanoteeraukselleen käypä selitys. Hänen Alfa Romeonsa sai Bakun katuradalla osumaa heti lähdön jälkeen, ja auton ohjattavuus mutkissa katosi diffuusorin rikkouduttua.
Tulevana viikonloppuna F1-karavaani kisaa MM-pisteistä Yhdysvaltain Miamissa. Viime vuonna Bottas kartutti Miamissa pistetiliään sijoittumalla seitsemänneksi. Baku ja Miami poikkeavat kisapaikkoina ajo-ominaisuuksillaan toisistaan.
– Rata on aivan erilainen. Täällä on myös paljon kuumempaa, Bottas sanaili Miamissa.
Tallien keskiryhmä karkaa uhkaavasti
Alfa Romeo määritteli ennen MM-sarjakauden alkua tavoitteekseen vakiinnuttaa paikkansa tukevasti tallien keskiryhmässä. Alkukauden tulos on jäänyt laihaksi, sillä Alfan kiinalaiskuljettaja Guanyu Zhoullakaan ei ole kulkenut radalla toivotusti.
– Emme ole tallina siellä, missä haluaisimme olla. Mutta jos löydämme kierrosvauhdit, se auttaa meitä kunnon saavutuksiin, Bottas kertoi.
Ohittamista helpottavia DRS-alueita on Miamissa lyhennetty, mikä ei suoranopeuksissa heikoilla olevan Alfa Romeon kannalta ole huono asia.
– Ohittaminen ei todellakaan ole helppoa. Luulen, että se oli viime vuonna helpompaa kuin nyt, Bottas arvioi.
Hänellä on alkukauden vastatuulesta huolimatta aavistus, että Alfa Romeo on viime kautta valmiimpi vakiinnuttamaan paikkansa gp-kisoissa MM-pisteille.
– Auton tasapaino on parempi, käsiteltävyys on parantunut. Puuttuu vain puhdasta suorituskykyä, Bottas eritteli.