Äänestys: Mikä on Sy­käh­dyt­tä­vin lap­pi­lai­nen ur­hei­lu­ta­pah­tu­ma – äänestä ja osal­lis­tu ar­von­taan

Auto upposi Ko­ju­kal­lion ete­lä­puo­lel­le

Viime sunnuntaiaamuna henkilöauto upposi Kemin lähistöllä mereen. Kolme autossa ollutta ihmistä oli saanut koiran kanssa kylmän kylvyn. Pelastuslaitos kävi hakemassa ihmiset ja koiran lämpimään. Auto oli vajonnut kokonaan pinnan alle. Onnettomuus tapahtui aamuyöllä noin kello kolme.

Tapaus sattui tarkalleen Kemin Kojukallion eteläkärjen läheisyydessä aivan veneväylän vieressä.

– Jäälle oli muodostunut railo, johon auto ajoi. Pelastuslaitos on merkannut paikan lippusiimoilla, toimialapäällikkö Jyri Keränen kertoi.

Auton uppoaminen kokonaan jäihin on harvinaista. Keränen ei ainakaan muista, että hänen aikanaan olisi tällaista aiemmin tapahtunut. Hän myös toivoo, että sitä ei tapahtuisi toista kertaa.

– Autolla ei ole mitään järkeä lähteä jäälle. Kelit ja paikat pitää ottaa huomioon, oli jäällä liikkeellä sitten millä pelillä tahansa, Keränen neuvoi.

Onnettomuuspaikka on Kemin kaupungin omistamaa vesialuetta. Auto ongitaan merestä ylös, mutta milloin ja miten, on vielä auki.

– En ole vielä keskustellut ajoneuvon omistajan kanssa, mutta lähtökohtana on, että auton omistaja huolehtii nostosta, Kemin tekninen päällikkö Mika Grönvall kertoi.

Onnettomuus ei ole poliisiasia, sillä tapaukseen ei liity rikosta.