Joroisissa Etelä-Savossa yksi ihminen kuoli tiistaina tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Onnettomuus tapahtui noin puoli seitsemän aikaan aamulla vanhalla Viitostiellä noin kaksi kilometriä ennen Joroisten keskustaa. Poliisin mukaan Varkauden suunnasta kohti Joroisia ajanut henkilöauto oli ajautunut jostain syystä mutkassa ulos tieltä.
Henkilöautoa kuljettanut vuonna 1951 syntynyt mies kuoli tapahtumapaikalle. Turmassa ei ollut muita osallisia.
Poliisi ja tutkintalautakunta selvittävät onnettomuuden syytä.