Arvio: Vi­hai­nen äiti myl­ler­tää pik­ku­kau­pun­gis­sa

Martin McDonaghin (Kukkoilijat) ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Three Billboards Outside Ebbing, Missouri tiukka äiti Mildred Hayes ( Frances McDormand ) vaatii oikeutta raiskatulle ja poltetulle tyttärelleen.

Hän ostaa amerikkalaisen pikkukaupungin Ebbingin ulkopuolella olevista kolmesta valtavasta mainostaulusta huomiota vaatimukselleen.

Tauluissa kysytään miksi rikosta ei ole saatu ratkaistua. Nimetyksi tulee pikkukaupungin sheriffi Bill Willoughby ( Woody Harrelson ).

Moisen toiminnan luulisi herättävän kaupungissa sympatiaa, mutta perhettään rakastava ja syöpää sairastava Willoughby on kaupunkilaisten ihailema henkilö – siitä huolimatta, että hänellä on alaisinaan väkivaltaisia rasisteja. Mildredin kyltit repivät yhteisön rauhaa.

Poliiseista nousee esiin puheitaan ja eleitään myöten umpityhmä ja äitinsä kanssa asuva Dixon ( Sam Rockwell ). Hän ylpeilee sillä, että hän on hakannut mustia. Tuleepa hän heittäneensä ikkunan läpi yhden valkonaamankin ( Caleb Landry Jones ). Valkonaama kun on myynyt mainostilaa Mildredille.

McDonaghin elokuva on voittanut useita palkintoja parhaasta elokuvasta, käsikirjoituksesta, naispääosasta ja miessivuosasta. Naispääosan (McDormand) ja miessivuosan (Rockwell) jotenkin ymmärtää, mutta elokuva jättää ristiriitaisen olon.

Elokuva sekoittaa vakavan draaman, mustan huumorin ja väkivaltaisen rikoselokuvan aineksia päähenkilöiden mielenmaisemiin, pikkukaupungin jännitteisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Kunnon tolkkua ei tule mistään. Elokuvaa vaivaa itsetarkoituksellinen temppuilu.

Musta huumori, poliisin toiminta ja tahallisen epäkorrekti dialogi jonkinsortin ”vihapuheineen” houkuttavat näkemään leffassa ylitulkinnan uhallakin vertaiskuvallisuutta amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Mildred ja Dixon kasvavat keskeiseksi kaksikoksi. Heidän on tarkasteltava omia maailmojansa. Voiko vihaan vastata vihalla?

Tässä Sheriffi Willoughbyn kirjeillä sekä Mildrediin ihastuneen kääpiön ja tyhmän 19-vuotiaan tyttösen puheilla on oma merkityksensä.

Katsoja seuraa kyllä melkoisen intensiivisesti, mitä leffassa tapahtuu. Menoa avittaa maukas näyttelijätyö. Mauttoman hauska sekä tahallisen ylilyövä dialogi pitävät katsojan virkeänä. Lopputulema on silti vähän turhauttava.

McDormand hoitaa hommansa hyvin, mutta häntä on nähty vastaavanlaisissa rooleissa aikaisemminkin. Sam Rockwell voittanee Oscarin sivuosastaan. Hän tekee hahmoansa koko kropallaan.