Poliittisella kokemuksella mitattuna entinen pääministeri ja keskustan ex-puheenjohtaja Matti Vanhanen painii haastajista ainoana samassa painoluokassa Sauli Niinistön kanssa. Maan hallituksen johdossa vietetyt seitsemän vuotta näkyvät EU-politiikan kiemuroiden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekojärjestelmän hyvänä hallintana.
Esko Aho osoitti vuoden 2000 presidentinvaalissa, että keskustan ehdokas pystyy haastamaan demarin, mutta nyt asetelma on toinen. Niinistö on valitsijayhdistyksen kautta asemoinut itsensä, ei vain yleisporvarilliseksi, vaan suorastaan koko kansan ehdokkaaksi. Äänestäjä miettii, mitä sellaista Vanhanen toisi, jota ei takuuvarmemmin saisi Niinistöä äänestämällä.
Vanhanen on yrittänyt haastaa Niinistöä julkisuuden kautta ulkopolitiikan liiallisesta keskittymisestä Itämeren piiriin, mutta tenteissä taisteluhansikkaat ovat pysyneet taskussa. Monotonisuuteen taipuvainen Vanhanen esiintyy korostetun rauhallisesti ja asiallisesti, kun asemien parantaminen vaatisi ärhäkkyyttä ja jopa repäiseviä ulostuloja.
Näistä asetelmista Vanhaselta vaatisi kovaa loppukiriä yltää ensimmäisellä kierroksella keskustan ehdokkaana kuusi vuotta sitten olleen Paavo Väyrysen 17,5 prosentin kannatusosuuteen. Vaikka Vanhanen oli vuosikymmenen alkupuoliskon pois politiikasta, kaikki äänestäjät eivät ole unohtaneet keskustan mainetta ryvettänyttä vaalikautta 2007–-2011 ja Vanhasen varsin epämääräisissä tunnelmissa tapahtunutta lähtöä pääministerin paikalta.
Kirjoittaja on Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja Lännen Median presidentinvaaliasiantuntija.
