Arvio: Sym­paat­ti­nen Nät­ti-Jus­si se­lät­tää vai­keu­det nau­rul­la

Johan Viktor Nätti, tuttavallisemmin Nätti-Jussi tuo legendaarinen tarinankertoja seikkailee Rovaniemen teatterin syksyssä. Esko Janhusen napakka mutta runsaasti leikittelevä käsikirjoitus kertoo tarinan mielenkiintoisena ja vangitsevana.

Ei montaa tapausta maailmassa olekaan, jossa Nätti-Jussi ei olisi ollut mukana. Hänellä on sormensa pelissä niin Suomen itsenäistymisessä kuin Atlantin takaisen viihdemaailman tapahtumissa. Onnistuupa sankari selviämään uppoavan laivankin kyydistä.

Marko Syysmaan Nätti-Jussi on melkoinen veijari mutta silti varsin sympaattinen mies. Ensi henkäyksistä mukana kulkeneet vaikeudet tuovat matkassaan naurun, jonka avulla maailma avautuu ja ryppyotsaiset tosikot saavat kyytiä.

Määräänsä runsaammalta vaikuttava lavakaarti vaihtaa rooleja lennossa ja luo tilanteet Nätti-Jussin ympärille. Yhdessä hetkessä ollaan keskellä poliittista konfliktia, toisessa tanssimassa Rovaniemen markkinoilla ja yhtäkkiä pelataan olympiatason jalkapalloa.

Joni Kuokkasen Hilppanen haitareineen putkahtelee Nätin rinnalle läpi ajankulun. Olli Haltun nuorempi Kalmola, tuo aseistettu arkkivihollinen jo toisessa polvessa, ilmestyy arvaamattomasti milloin mistäkin ja vanhenee Nätin mukana.

Kari Penttisen ja Katri Purasen lavakuvaa hallitsevat projisoinnit pysyttelevät maltillisesti taustalla, valtaavat ajoittain suurempaa tilaa ja antavat mahdollisuuden varjokuvilla leikittelyyn.

Savotalla. Nätti-Jussi (Marko Syysmaa) naurattaa tarinoillaan kämppäemäntää (Onerva Kärkkäinen).

Kuva: Petri Teppo

Lavastuksen liikuteltavat elementit rakentavat vähäeleisesti ja vikkelästi savottakämpän, sairaalan, eksoottisen saaren ja tuovat tilaan myös valtamerilaivat. Taivaanportit laskeutuvat häikäisevässä valkeudessaan ja kohottavat uljaat puitteet Nätti-Jussin elämän merkittävimmälle korttipelille.

Kari Väänäsen ohjaus pitää rytmin tarkasti liikkeessä ja hiljentyy täydellisesti tarpeen vaatiessa. Meno on rivakkaa mutta turhalta hätiköinniltä vältytään. Jopa yliampuva valkotakkisten surukuoro toimii yllättävästi kaiken mekastuksen keskellä ja ottaa paikkansa hartaana hetkenä.

Toki mukaan mahtuu pieniä notkahduksia ja jokunen turhan kliseinen hahmo, mutta onnistuneessa kokonaisuudessa ne eivät jää häiritsemään.

Jotain kummallista rehellisyyttä ja rehtiyttä esityksessä on, vaikka todellisuuden raamien ulkopuolella liikutaankin reippaasti. Nätti-Jussi seikkailee on kohdettaan, ja muitakin tarinaniskijöitä, kunnioittava teos, jossa Janhusen pienistä yksityiskohdista mehevään menoon intoutuva teksti pääsee oikeuksiinsa.

Kaunis ja koskettava loppukohtaus kruunaa näytelmän ja saa ahkerammin tähyilemään taivaalle raikkaassa syyssäässä.