Arvio: Suomen hauskin mies vie nauraen vii­mei­seen tais­toon

Naurussa on voimaa. Se auttaa kestämään. Se parantaa. Se yhdistää.

Sisällissotaan nauru on harvemmin liitetty. Näyttämöversionakin pyörivässä Heikki Kujanpään leffassa se tehdään kirjaimellisesti. On parempi nauraa, jotta henkiriepu ei lähtisi.

Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala ovat käsikirjoittaneet mainion ja ytimeltään ihmisyyttä puolustavan tarinan. Se sijoittuu sisällissodan jälkimaininkeihin.

Historiallinen tausta on seuraava. Punakaarti on hävinnyt sodan. Saksalaisten tukemat valkoiset etsivät punakaartin päälliköitä ja sulkevat punaisia leireihin. Olot ovat kauheat. Nälkä, sairaudet, kurjuus ja teloitukset ovat jokapäiväisiä. Se ei paljon naurata.

Teatterimies Toivo Parikan ( Martti Suosalo ) temput eivät tehoa vangitsijoihin. Niinpä hänet suljetaan eräällä saarella sijaitsevalle leirille.

Leiriä johtaa yksitotinen, kova ja saksalaismielinen kapteeni Kalm ( Jani Volanen ). Hän on kaikin puolin mies, joka ei osaa nauraa itselleen. Tämän hänen vaimonsa ( Leena Pöysti ) tietää vallan hyvin.

Edellä mainittujen lisäksi tarinan tärkeänä henkilönä esittäytyy alemman tason päällikkö Nyborg ( Paavo Kinnunen ). Kalm sysää hänelle tehtäväksi hoitaa teloitukset. Se on keltanokalle tiukka paikka.

Hommaa ei helpota, että Nyborg tuntee entuudestaan teloitusriviin joutuvan teatterimies Parikan, jota tituleerataan Suomen hauskimmaksi mieheksi.

Erinäisten vaiheiden jälkeen Kalm pakottaa Parikan valmistelemaan huvinäytelmän saarelle saapuville tärkeille saksalaisille ja kotimaisille vieraille. Jos vieraat viihtyvät ja nauravat komentajansa johdolla, niin Parikka teatterikavereineen välttyy teloitukselta. Ole siinä sitten hauska.

Tapahtumilla on tiettyä historiallista totuuspohjaa, mutta elokuva ei kulje pakotettujen faktojen kanssa. Eikä se ole oleellistakaan leffan kannalta.

Suomen hauskin mies on viime vuosien kotimaisten elokuvien kiinnostavimmasta päästä. Mallin vuoksi sanottakoon muutama kritiikin sana.

Leffan henkilöhahmoja ja ihmissuhteita olisi toki voinut fiilata vielä sävykkäämmiksi. Rytmityksessä olisi voinut korostua vielä enemmän hauskuus ja koskettavuus.

Näyttelijät vetävät kuitenkin roolinsa hyvin. Pääosan vetäjäksi Martti Suosalo on oiva valinta. Hänestä löytyy riittävästi sävyjä. Paavo Kinnunen on myös mies paikallaan. Jani Volasen huumorittomassa kapteeni Kalmissa on selkeä vastavoima Suosalon hahmolle.

Suomen hauskimman miehen tarina on leffan suuri vahvuus. Se tuo tuoretta näkökulmaa sisällissodan kerrontatapoihin. Ihmisyyden, taiteen ja naurun parantava voima nousevat esiin.

Eräissä arvioissa tarinan loppua on pidetty epärealistisena. Totta sekin, mutta itse koen lopun ylevänä ja oikeamielisenä. Sellainen sopii sydämelle. Loppu on sitä paitsi symbolinen kuva yhdistyvästä kansakunnasta.

Elokuvan puvustusta ja lavastusta on kehuttu ansaitusti. Kuvausta myöten kaikki näyttää aidolta. Kulissimaisuus on tipotiessään.