Arvio: Sa­tu­klas­si­kon vauh­di­kas tul­kin­ta Kont­ti­sel­la

Alussa on vain puupölkky ja vanha, yksinäisyyttään harmitteleva mies, Geppetto. Kaipauksesta syntyy Pinokkio, puinen pikkupoika, joka haluaisi kaikkein eniten olla ihan oikea poika, sellainen pehmeä kuten Geppetto. Miksi hän on erilainen?

Pinokkio lähtee seikkailulle selvittämään, mitä ihmisenä oleminen vaatii. Edessä on vaikeita valintoja ja kompastuskiviä. Miksi niin moni mukava asia on väärin?

Konttisen kesäteatterin valtaava Pinokkio on pari vuotta sitten lavallakin nähdyn Oiva Nuojuan esikoisohjaus. Nuojuan Carlo Collodin alkuperäistekstin pohjalta käsikirjoittama näytelmä etenee toiminnallisesti ja moniulotteisesti.

Jarno Jokiharjun esittämän Pinokkion parasta antia on klovneriahenkinen kehonkieli: ensimmäiset hämmentyneen kokeilunhaluiset askeleet sekä kehon ja mielen taistelu pelottavan lääkkeen kohtaamisessa.

Piristävä Harri Viita pääsee yksioikoisemman isähahmo Geppetton sijaan räväkkään elementtiinsä vasta muiden pienempien roolien myötä. Erityisesti turhamainen teatterinjohtaja on varsin herkullinen hahmo.

Oppaaksi Pinokkion matkalle saapuu freelancer omatuntona työskentelevä Sami Sirkka, verraton Eino Hantula , joka yrittää ohjata kulkijan oikealle polulle. Sirkka joutuu pian itsekin taistelemaan valintojensa kanssa, kun Pinokkion pelastaminen ylikuumenemiselta tai aasimaiselta kohtalolta vaatii radikaalimpia toimia kuin mitä työehtosopimukseen on kirjattu.

Moninaisilla reissuillaan Pinokkio törmää myös ketkuileviin pahiksiin Kettuun ja Kattiin. Mona Huczkowskin ja Meri Forsmanin hykerryttävästi luoma perinteinen pöljän ja välkyn parivaljakko hyödyntää Pinokkion sinisilmäisyyttä sumeilematta.

Elina Vaskon ja Eeva-Marja Palolan puvustus luo hahmoista yhteneväisen kokonaisuuden. Kuitenkin rohkeampaa otetta jää kaipaamaan, sillä joitain onnistumisia lukuun ottamatta puvustus näyttäytyy harmittavan harmaana.

Johanna Salon toteuttama vienosti liikkuva suuri valas tuo tervetullutta visuaalista vaihtelua muutoin yksinkertaisen käytettävään lavakuvaan.

Musiikki ja laulujen sanat ovat Pinokkio Jarno Jokiharjun käsialaa. Taidokkaasti leikittelevä riimittely vie tarinaa sujuvasti eteenpäin. Hyvin toteutetut laulut ovat sangen nautittavia.

Aikuisemmille katsojille kohdennetut työelämän järjettömyydelle samaistuttavasti ilkkuvat ja itseironisesti kesäteatteria piikittelevät kommentit istuvat juoneen ja osuvat kohdalleen.

Etenkin toisella puoliajalla vauhti tuntuu paikoitellen hengästyttävältä. Suuret tapahtumat seuraavat toisiaan ripeästi, eikä matkassa tahdo aina pysyä. Nopeiden käänteiden jalkoihin jäävät myös tarinan teemat; oikean ja väärän ymmärtäminen sekä erilaisuuden hyväksyminen.

Näytelmä on tiivis ja tarkkaan työstetty, ehkä jopa liian tarkkaan, sillä jonkinlaista rosoa ja poikkeamaa jää kaipaamaan. Tasaisen vahva eteneminen jättää suurimmat tunteet tällä kertaa telakalle, mutta tarjoaa viihtyisän tuokion ikään katsomatta.

Veera Kuure