Esko Janhusen käsikirjoittama monologi Hullun Akan Lapin historia käy läpi mennyttä naisen perspektiivistä. Kyseessä on pikkujoulukansalle suunnattu historiaa toisinkatsova opetustuokio.
Lähtökohdaksi nostetaan kansalliseepos Kalevala , josta on omaksuttu myös muunneltu runonmitta.
Irene Tikan reteä Lapin Akka suoltaa puhetta kuin viimeistä päivää. Kyytiä saavat perinteisen hermostuttavat lappikliseet joulupukista hiihtokeskuksiin. Eteläläisestä vinkkelistä katsottuna Lapin kartta muodostuu rellestyspisteiden täplittämästä tieverkostosta.
Samalla kyseenalaistuvat monet historialliset totuudet, jotka kertovat tapahtumia pelkästään miesnäkökulmasta. Mitä jos Nuijasota olisikin oikeasti ollut Muijasota?
Sanallista vitsaa heilutetaan eräällekin kaupungissamme piipahtaneelle teatterinjohtajalle, jonka ajatusmaailma lähenteli rauta-aikaa. Yllättäviä yhteyksiä löytyy myös Lapin Akan ja Björn Wahlroosin sekä Lordin väliltä.
Paikallistuntemuksesta on siis etua, muttei runsas teksti muitakaan osattomiksi jätä. Rehevässä sanastossa ja kuvakavalkadissa lienee jokaiselle jokin osuva piste.
Janhusen käsialaa ovat esityksen opetusdiatkin, joiden visuaalinen maailma luo oman havainnoivan ulottuvuutensa. Monologi keskustelee seinälle heijastuvien kuvastojen kanssa ja ilkamoivat lauseet yhdistyvät niiden avulla nasevammin tapahtumiin niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla.
Esityksen tempo on sen verran läkähdyttävä, että mukana ei tahdo hengästymättä pysyä. Vauhti peittoaa alleen värikkäästi leikittelevän tekstin mehevät nyanssit, joilla voisi herkutella pitempäänkin.
Vuoropuhelu kuvien kanssa rytmittää kerrontaa ja tuo mukanaan puheen ripeyden vastapainoksi kaivattua rauhallisempaa pysyvyyttä. Harmi vain, että osan aikaa saimme katsoa mustaa ruutua.
Yksioikoisen kokeelliset rumpusoolot voisi jättää unohduksiin, nyt soitanta hajottaa suotta jo valmiiksi hataraa kokonaisuutta.
Lopussa katsoja pääsee jopa herkistymään, kun silmien eteen ilmestyy kuvia julkisuudesta tai paikallisista piireistä tutuista upeista lappilaisnaisista. Minkälainen tämä maailma olisikaan, jos historian kulku olisi (Lapin) naisten kynästä?
Hullun Akan Lapin historia
Lapin Akka: Irene Tikka
Käsikirjoitus: Esko Janhunen
Tekninen ajo: Teppo Rauhala
Seuraavat esitykset: pe 18.11 ja la 19.11. klo 20 Pub Lapin Hullussa. Liput 15 e.