Arvio: Hölmö nuori sydän tuntuu sie­lus­sa asti

Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä esittävät pääroolit uudessa elokuvassa Hölmö nuori sydän.

Kuva: Uwa Iduozee

Olipa kiva olla katsomossa Selma Vilhusen elokuvan Hölmö nuori sydän esityksessä. Leffa oli kerännyt täyden salillisen nuoria katsojia. Heitä kiinnostavan elokuvan ei tarvitse olla Hollywood-tuote.

Mikäli en vallan väärin vaistonnut, niin yleisö seurasi elokuvan intensiivisesti. Samaistumispintaa löytyi.

Selma Vilhusen Hölmöä nuorta sydäntä kelpaa vanhemmankin katsoa. Näkyvillä on pala nuorten elämää. Leffan aikuisissa heijastuu ainakin osin peilikuvamme. Näkymä Suomeen on kiinnostava. Itähelsinkiläisessä lähiössä piilevät monet sosiaaliset ongelmat.

Ei leffa silti mikään surkudokumentti ole. Tietystä dokumentaarisesta otteestaan huolimatta Hölmö nuori sydän on koskettavaa draamaa.

Kiira (Rosa Honkonen) on koulunsa tyttöporukan pomo. Ensimmäiset kuvat viittaavat siihen, että tässä maailmassa vartalon ja peffan on hyvä olla kunnossa.

Kiira asuu äitinsä Anskun (Pihla Viitala) ja perheen villien pikkupoikien kanssa. Äidin ja Kiiran välit ovat turhautumista ja kiukkua täynnä, mutta sisimmiltään äiti haluaa Kiiran välttävän ongelmat, joita äiti on tehnyt.

Lenni (Jere Ristseppä) on pieni, hintelä ja finninaamainen 15-vuotias, jolla on ongelmia oman itsensä ja mieheksi kasvamisen kanssa. Isästä ei ole ollut koskaan malliksi, koska häntä ei ole ikinä näkynyt. Äiti Satu (Katja Kuttner) luovii elämässä eteenpäin.

Pientä Lenniä sorretaan kokonsa puolesta. Siksi naapurin Jannen (Ville Haapasalo) opetukset elämästä vetävät puoleensa.

Kiira yrittää dissata häneen ihastunutta Lenniä, mutta muutaman kuukauden takainen hairahdus Lennin kanssa muuttaa elämää. Raskaustestin tulos sysää elämän entistä epätietoisemmaksi.

Kiiralla ja Lennillä ei ole juurikaan käsitystä vanhemmuudesta, ei oikein elämästäkään. Miten olisikaan, sitä on eletty vasta pieni tovi. Hämmennys on suuri. Nuorten elämään kuuluvat jutut on jätettävä taakse. Kiiralla on jokin käsitys tulevasta, mutta Lennillä ei oikein sitä vähääkään.

Hölmössä nuoressa sydämessä elokuvan nuoret tuomitsevat pääosin rasismin, mutta se tarttuu Jannen ja hänen porukkansa kautta Lenniin, vaikka hän ei edes ymmärrä jakamiaan rasistisia lentolehtisiä. Ehkä homma on myös pakotie isäksi tulon vastuusta.

Vilhusen elokuvassa ei osoitella sormella elokuvan nuoria, ei liiemmin peitellä heidän ”lapsellisuuttaan”. Elokuva on tulvillaan aitoja ja uskottavia jaksoja nuorten maailmasta. Vilhunen ja käsikirjoittaja Kirsikka Saari välittävät päähenkilöistä teeskentelemättömästi.

Nuorten kuvaus toimii aikuisten maailmaa ja rasismin käsittelyä vakuuttavammin. Tässä auttaa elokuvan suurenmoiset nuoret näyttelijät.

Vuorosanat tulevat suusta luonnikkaasti ja todentuntuisesti. Vaikuttavimpina tuntuvat kuitenkin lähikuvat nuorten kasvoista, silmistä ja ilmeistä.

Onnellinen loppu on tässä elokuvassa suhteellinen käsite, mutta minusta on hienoa, että toivon pilkettä on näkyvissä. Joku voi pitää loppukuvaa kliseisenä, ehkä naivinakin, mutta minusta se on kaunis.