Arvio: Het­kis­sä elämän helmet

Esko Janhusen käsikirjoittama ja ohjaama Raparperitaivas kertoo Leevi and the Leavingsin musiikin rytmittämänä keski-ikäisen miehen elämän välitilinpäätöksestä. Gösta Sundqvistin lyriikan hilpeän haikea verbaaliakrobatia limittyy onnistuneesti Janhusen rehevään tekstiin.

Hannu Frimanin intensiivisesti esittämä Antero pysähtyy pohtimaan menneitä ja tulevaa. Mitä sitä elämässä onkaan tullut tehtyä ja mihin tässä vielä ehtisi?

Läpi käydään tunteikkaat lapsuuden muistot ja voimakkaat ensimmäiset kokemukset koulusta, moottoriajoneuvoista sekä tietenkin naisista. Vuosien varrelle ripotellut seikkailut ja töppöilyt tarinoidaan rouhean rehellisesti, eikä jäädä enemmälti kaipaamaan säälipisteitä.

Kertomuksissa vastaparina vilahtelee Teukka, Anteron paras kaveri, jonka elämä on edennyt erilaisia raiteita, mutta ei helposti hänelläkään. Miesten välille kehkeytyy jopa jonkinlainen kilpailu siitä, kummalla menee huonommin.

Voittajaa on vaikea ratkaista, mutta sentään aina on mahdollista päästä vielä syvemmälle. Vierailevan solistin Janne Raappanan komean täyteläisesti tulkitsemat miehiset balladit saattavatkin sankarin surun ja murheen pohjamutiin.

Anterossa on jotain rajattoman sympaattista; vaikka mies on monin osin tieten tahtoen heittänyt kapuloita omiin rattaisiinsa, silti katsoja toivoo, että lopussa kävisi hyvin. Vastoinkäymiset saisivat jo riittää.

Muutoin eheässä kasvutarinassa teini-ikäisen Anteron seksuaalisen identiteetin hakemisessa ajaudutaan oudosti liian kaukaisille poluille ja juonen käänne jää irralliseksi. Frimanin täysillä tarinaan pureutuva tulkinta kaipaisi rinnalleen myös hillitympää otetta, erityisesti herkimmissä hetkissä.

Monipuolisen Annu Nietulan naisrooleihin olisi suonut vankempaa sisältöä, nyt näytelmästä muodostuu pääosin miehekäs monologi. Muhkuraisesta hoitotädistä räväkämpiin rakkauskuvioihin taipuva Nietula pääsee onneksi laulamaan enemmänkin kuin kauniisti sointuvat stemmat.

Tatu Kantomaa on saanut sovituksillaan Leevi and the Leavingsin musiikkiin piristävää raikkautta ja alkuperäistä muhevamman rytmin, joka pääsee oikeuksiinsa livesoitannassa. Etenkin harmonikka nostaa musiikin uusiin ulottuvuuksiin, eikä Timo Rehtosen soittama kitarakaan taustalle jää.

Reippaasti etenevä tarina tarjoaa kepeän kirpeän sekä ajatuksia herättävän elämyksen. Raparperitaivas vie nuoren ihmisen tunteen palosta pettymyksien siivittämään välinpitämättömyyteen ja kuitenkin odotukseen, että kenties seuraavan nurkan takaa löytyy toivo.

Veera Kuure