Arvio: 95 on kiinni kul­ta­kim­pa­lees­sa, mutta lop­pu­tu­los on pet­ty­mys – elokuva ei kerro kie­kos­ta eikä kan­sa­kun­nas­ta

Nykynuoret eivät tiedä elämän kärsimyksistä mitään. Heillä ei ole käsitystäkään miltä tuntui kotikatsomossa, kun sitä mitalia ei tullut. Ei sitten millään.

Kevät puhkesi aina synkkään pettymykseen. Askarrellut Suomen liput lensivät nurkkaan. Masken Carlsson ja Mats Sundin mättivät viime hetken maalit. Iloitsivat vielä siitä, pilkallisesti ja katalasti. Siltä se tuntui.

Eräs ystäväni vertasi Leijonien kultamitalijahtia Israelin kansan erämaavaellukseen. Vaellus oli pitkä ja kivinen.

Kun ruotsalainen Curre Lindström halkaisi meren ja johdatti joukkueen maailmanmestaruuteen vuonna 1995, taivas tuntui aukeavan ja mannaa satoi yllin kyllin.

Aleksi Mäkelän 95 on kiinni kultakimpaleessa. Onhan jääkiekon ensimmäinen maailmanmestaruus meille suomalaisille juttu, joka teki elämästämme parempaa. Ehdottomasti. Epäileekö joku?

Mutta kauhistus! 95 ei ole elokuvallinen kultakimpale.

Elokuvan pitäisi olla elokuva kiekosta ja kansakunnasta. Ei se ole kumpaakaan kunnolla. Se roiskii siellä täällä ja tekee pikakuvia sieltä täältä keskittymättä mihinkään. Elokuvan tarkoitus jää epämääräiseksi.

Näyttelijät hoitavat hommansa näissä puitteissa oivallisesti, mutta kovin sävykästä tilaa käsikirjoitus ei heille kaiken paljoudessa anna.

Jens Hulténin näyttelemä Curre ja Akseli Koukin näyttelemä Peltonen kultajuhlissa.

Elokuva alkaa muistumilla Suomen jääkiekkohistorian synkistä hetkistä. Aikaa on kulunut sen verran, että välähdyksille voi nyt hymyillä.

Niistä päästään seuraamaan Curre Lindströmin ( Jens Hulten ) ja joukkueen edesottamuksia vuoden 1995 kisojen aikana. Curren lisäksi esille nousee Jukka Tammi ( Lauri Tilkanen ). Pelaajista tehdään pikahuomioita. Mestaruusjoukkueen aitoja pelaajia vilahtelee kuvissa.

Sitten seurataankin Markuksen ( Mikko Leppilampi ) tarinaa, johon liittyvät saattohoidossa oleva Johannes ( Pekka Strang ) ja kaverijoukko.

Väliin leikataan yksinhuoltajaäidin ( Laura Birn ) ja hänen jääkiekkoa harrastavan poikansa ( Aleksis Koistinen ) ongelmia.

Tämän lisäksi pellekolmikko ( Ylermi Rajamaa , Kalle Lamberg , Samuli Niittymäki ) suunnittelee omaa iskuaan Ruotsiin. Elokuva ehtii seurailla myös Ruotsin jääkiekkoliiton Birgittan ( Frida Hallgren ) toimia varman jääkiekkomestaruuden juhlimiseksi.

95 on tyypillinen Aleksi Mäkelän elokuva. Tapahtumia kerrotaan rivakasti. Vakavammat ainekset ja sketsimäiset viritykset kulkevat rinta rinnan. Osa vitseistä naurattaa. Vakavammat ainekset jäävät suutareiksi. Mestaruushehkutus hukkuu epäaitoon kulissimaisuuteen.

Kovinkaan varteenotettavana vuoden 1995 mestaruuden kuvauksena Mäkelän elokuvaa on vaikea pitää.