Juttu julkaistu Lapin Kansassa 30.6.2007
–Tämä on majesteetin kuva, taidemaalari Tapani Raittila sanoo presidentti Urho Kekkosen muotokuvan äärellä. Se on vuodelta 1958, jolloin Kekkonen oli pitkän valtakautensa alussa.
Raittila muistelee, että hänen oli aluksi vaikea saada Kekkoseen kontaktia. Hän arvelee sen johtuneen kireästä poliittisesta tilanteesta ja siitä johtuvista presidentin paineista.
–Muotokuvan tekoprosessi oli alkuunsa ankea. Piti koittaa moninaisilla hienotunteisilla konsteilla kesyttää häntä.
Ja onnistuihan Raittila Kekkosen sulattamaan, kun kertoi hauskan tositarinan taiteilija Tyko Sallisesta ja tämän pienehköinä pitämistä tanskalaisista snapsimaljoista.
Presidentti Urho Kekkosen muotokuva on yksi niistä yli 200 taideteoksesta, jotka ovat Tapani Raittilan elämäntyötä esittelevässä näyttelyssä Rovaniemen taidemuseossa. Näyttelyn on tuottanut Suomen taideyhdistys, ja sen on valmistellut ja koonnut Sara Hildénin taidemuseo yhteistyössä taiteilijan kanssa.
Herkän viivan mestari
Näyttely tuo suomalaisen modernismin keskeisiin vaikuttajiin lukeutuvan taiteilijan esiin erityisesti muotokuvamaalarina ja piirtäjänä. Näennäisen muuttumattomasti hän on vuosikymmenten ajan herkällä viivallaan ja hiljaisen realistisella tavallaan kuvannut perhettään, taiteilijaystäviään, Katajanokan satamaa ja uimarannan kylpijöitä.
Näyttelyssä on laajasti Raittilan muotokuvatuotantoa suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajista Urho Kekkosesta Mauno Koivistoon ja professori Erik Tawaststjernaan. Esillä on myös suomalaisia kirjailijoita kuvaava piirustuskokonaisuus ja muita henkilötutkielmia sekä maisemia ja asetelmia. Työt ovat taidemuseoiden ja yksityisten kokoelmista.
Kyseessä on harvinainen helmi, kirjoitti Timo Valjakka Helsingin Sanomissa, kun näyttely alkuvuodesta oli Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Raittilan maalaukset ovat Valjakan mielestä samanaikaisesti herkkiä, täsmällisiä ja klassisen eleettömiä. Ne kestävät ajankulun, mikä on hyvän taiteen merkki.
Nyt helmi loistaa Rovaniemellä hiukan eri tavoin koottuna kuin Tampereella. Rovaniemeltä näyttely jatkaa loppuvuodeksi Joensuuhun, Tapani Raittilan koulukaupunkiin. (Huomaa, vuoden 2007 juttu).
Vuonna 1921 syntynyt Raittila kiinnostui kuvataiteesta jo koulupoikana. Hän lähti Joensuun lyseosta kuudennelta luokalta ja aloitti Ateneumin 16-vuotiaana. Sota keskeytti opinnot alkuunsa viideksi vuodeksi, mutta taiteilijakutsumus vain vahvistui rintamalla, ja lestadiolaisesta kodista kannustettiin jatkamaan.
– Kun tulin sodasta, isä sanoi, että mene nyt sinne Ateneumiin, niin nähdään tuleeko siitä mitään. Hän oli innostunut, oli itsekin harrastanut maalaamista.
Selittämätön, syvä ja avara aihe
Raittilaa luonnehditaan psykologisesti oivaltavaksi ihmiskuvaajaksi, ja ihminen onkin hänen mielestään loputtoman kiehtova kohde.
–Kaikessa raadollisuudessaan ihminen on selittämätön, syvä ja avara aihe, hän sanoo.
Suomen taideyhdistyksen julkaisemassa näyttelykirjassa Raittila kertoo, että kun hän piirtää tai maalaa ihmistä, se on sama kuin maalaisi saviruukkua.
–Kun sanon näin, se kertoo modernismin luonteesta, sillä modernismi karttoi psykologiaa.
–Toisaalta voin kyllä sanoa, että minulla on ollut sellaista taipumusta tai lahjaa, että minulla on psykologista silmää. Mutta se oli asia, jota piti vastustaa kaikin puolin.
–Kun opiskelin ja aloitin, se oli klassisen modernismin aikaa, joka oikeastaan kielsi kaikki ihmisen teot.
Raittilalle ei riittänyt muotokuvissa se, että ne ovat mallin näköisiä ja ilmentävät myös tämän luonnetta.
–Sellainen tarve minulla oli, että muotokuva olisi ennen kaikkea maalaus.
Muotokuvissa ja muissa henkilökuvissa Raittila on kansanomaisesti sanottuna tavoitellut mallin ulkoista ja sisäistä näköisyyttä. Taiteilija itse puhu karaktääristä.
–Karaktääri liittää yksilön siihen suureen kokonaisuuteen, missä me olemme. Ihminen ei ole maailmassa yksin.
- Kerroin hauskan tositarinan. Se sulatti jään, Tapani Raittila muistelee presidentti Urho Kekkosen muotokuvan maalausprosessia.