Elämäkerta: Antti Tapani. Antti Tuisku, Antti Aro ja Anton Vanha-Majamaa, Wsoy 2018.
Antti Tuiskusta on kirjoitettu vuosien saatossa paljon, eikä Antti Aron ja Anton Vanha-Majamaan kirjoittama Antti Tapani jää takuulla viimeiseksi elämäkerraksikaan.
Tuiskun ura tulee jatkumaan muodossa tai toisessa vielä vuosikymmeniä. Tuisku ei koskaan jäänyt vastoin monien kyynisiä odotuksia pelkäksi teinimeteoriksi, vaan enemmänkin kiinteäksi poptähdeksi kotimaisen populaarikulttuurin taivaalle.
Aron ja Vanha-Majamaan strategiana on antaa Tuiskun itsensä käsitellä ja läpivalaista omaa tähteyttään nimenomaan yksityishenkilönä, Antti Tapanina yksityisyyttään ja erityisesti omaisiaan varjellen.
Kysymyksessä on haastattelukirja, ei niinkään elämäkerta. Tuisku vastaa kysymyksiin ja kommentoi niitä, toisinaan jopa väitellen. Kokonaisuudesta syntyy eräänlainen sokraattinen dialogi, jossa kirjailijat yhdessä pohtivat Tuisku-ilmiötä useasta eri näkökulmasta, jopa moraaliselta ja uskonnolliselta kannalta.
Kirjasta ei tosin selviä, kumpi Tuiskua paikoin kiitettävän painokkaastikin haastavista kirjailijoista on äänessä.
Välillä puheenvuorossa ovat kollegat ja omaiset.
Aro ja Vanha-Majamaa haastavat Tuiskua, mutta todennäköisesti hän itse on vaikuttanut lopputulokseen enemmän mitä kirjan sivuilla annetaan ymmärtää; langat ovat tiukasti kontrolloivan, mutta tarkasti kuuntelevan ja herkkävaistoisen perfektionistin käsissä. Esimerkiksi seksuaalisuutta ja parisuhteita käsitellään niin suorasanaisesti kuin se on artistin kannalta edullisinta, mikä on artistiuran kannalta fiksua optimointia.
Avoimuudestaan ja vilpittömyydestään huolimatta teoksesta hohkaa kylmä laskelmoivuus, eikä sitä edes peitellä. Olennaista kautta linjan on pitää brändätty myynti ja taiteellinen sisältö vaaterissa.
Antti Tapani on myös dramaattinen kertomus taiteilijan synnystä.
Lahjakkaan pojan perusturvallinen, mutta osin murheellinenkin lapsuus pohjoisessa pikkukaupungissa päättyy tv-tähteyteen, jota vääjäämättömästi seuraa alamäki pohjakosketuksineen.
Seuraavaksi artisti sukeltaa syvälle luodakseen itsensä uudelleen. Syntyy supertähti Antti Tuisku, jonka ytimessä sykkii uudenlainen, jatkuvasti uutta suuntaava luovuus ja ennen kaikkea vastaansanomaton asenne, anatude.
Mytologisoivaa kertomusta ei kirjassa suljeta, eikä kohtaloa lyödä lukkoon, vaan loppu jätetään avoimeksi. Antti Tapani voi viedä Antti Tuiskun minne vaan, hänellä on siihen taitelijana riittävästi karismaattista vaikutusvaltaa. Kirja päättyy hellän pehmeiksi muotoiltuihin jälkisanoihin kaiken kasassa pitävästä voimasta, ystävistä ja lähipiiristä.
Kenelle Antti Tapani on kirjoitettu?
Antin nuorimmat fanit tuskin jaksavat lukea sitä ainakaan kokonaan, sillä teksti on suoruuden ja suhteellisen helppolukuisuuden ohella aikuisen painavaa asiaa – onhan Tuisku itsekin jo varhaiskeski-ikäinen mies punnittuine näkemyksineen.
Ehkä teos on suunnattu Antin uran mukana kasvaneille ikätovereille? Luultavimmin kirja on kirjoitettu meille kaikille suomalaisille, jotka olemme jo viidentoista vuoden ajan seuranneet Suomen mittapuissa poikkeuksellisen popparin uran kehittymistä ujohkosta Idols-kokelaasta banaanilla ratsastavaksi pedoksi.