
”Yksinäisyys musertaa”, toteaa yksinäisyystutkija ja kirjailija Niina Junttila.
Nuoret kuvaavat yksinäisyyttä mm. näin: yksinäisyys iskee ja lyö vyön alle, usein tulee tunne ettei ole tarpeeksi hyvä, eikä kukaan välitä. Mä luulen, että kun on yksinäinen, ei masennu vaan siitä yksinäisyydestä, vaan kaikki tunteet nousee pintaan. Kaikki se viha, katkeruus tai suru ja yksinäisyys nostaa ne pintaan. Se ettei kukaan huomaa. Eikä välitä. Ja se on kaikista pahin tunne ikinä.
Kirkon kasvatuksen ammattilaiset kokoontuivat koulujen alkaessa tämän vakavan viestin äärellä. Ennen kaikkea keskityttiin jakamaan toimivia ratkaisumalleja. Paikallisesti saimme olla ylpeitä johtavasta nuorisotyönohjaaja Katjasta, joka oli juontamassa valtakunnallista kokoontumista sekä naapuriseurakunnan Kemin Virpistä, jolle puolestaan myönnettiin Kirkon lapsi- ja nuorisotyön ansiomerkki.
Kirkon kasvatustyöllä on tärkeä paikka lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Hengellinen hyvinvointi on arvokas pääoma, jota seurakunnan lisäksi saa ravita myös kodeissa. Lapsena opittu iltarukous voi kantaa yksinäisen hetken yli. Niin rukous kuin seurakuntayhteys vahvistavat luottamusta Jumalan johdatukseen ja antavat toivoa myöhemmissäkin elämänvaiheissa.
Muutama ajankohtainen kasvattajien vinkki yksinäisyyden taltuttamiseen:
- Frendie – uusi nuorten itsensä kehittämä sovellus tylsyyden taltuttamiseen ja kavereiden löytämiseen, 13-18 -vuotiaille. Selainversio osoitteessa frendiesovellus.fi, app tulossa.
- Sekasin-chat keskustelupaikka ja Sekasin Gaming Discord-yhteisö, joissa voi keskustella mieltä painavista asioista maan ja taivaan väliltä turvallisten aikuisten kanssa luottamuksellisesti, sekä löytää kavereita, tekemistä ja vertaistukea, 12-29 -vuotiaille, sekasin247.fi
Keinoja yksinäisyyden lievittämiseen ja verkostojen rakentamiseen siis on. Avainasemassa on kuitenkin aina toinen ihminen. Kysymys ”Mitä sulle kuuluu, miten jakselet?” ei mene koskaan hukkaan. Vastaus voi olla murrosikäisen murinaa tai olkien kohautusta, mutta silloinkin tärkeintä on se, että on kysynyt. Karmeinta on, ettei kukaan huomaa. Ole sinä se, joka huomaa. Kun yksinäisyyttä kokevan omat voimat ei riitä tarttua toimeen, on perheen ja turvallisten aikuisten tehtävä olla läsnä, saatavilla.
Ja kun oma tahto väsyy ja omat voimat eivät riitä niin Jumalan voimat riittävät. Sinä olet Jumalalle rakas eikä hän ole jättänyt ihmistä yksin. ”Rukous on silta luokse Jumalan, rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen, rukous tuo rauhan sydämeen.” (Rukous on silta, san. Anna-Mari Kaskinen)
#kukaaneijääyksin
"Täällä sua varten"
Teksti: nuorisotyönohjaaja Heidi Namuhuya
Kuva: Karoliina Juntti