Ala­sel­kä­ki­pu­jen hoi­dos­sa suuria puut­tei­ta –Sel­kä­ki­pu vaatii yk­si­löl­lis­tä hoitoa: po­ti­laan tulee voida itse hallita kipuaan

Potilasta tulee kuunnella. Se on professori Jaro Karppisen tärkein neuvo terveydenhoidon ammattilaisille, joiden vastaanotolle tulee alaselkäkivuista kärsivä potilas.

Usein kivuille ei löydy selkeää syytä, ja potilas voi olla hätääntynyt. Silloin on tärkeää, että lääkärillä on aikaa kuunnella potilaan kiputarinaa ja yrittää selvittää, miten kipua kannattaa lähteä hoitamaan.

–  Hoidon tulisi aina olla yksilöllistä. Jollain on pelkotiloja enemmän, jollain vähemmän, jonkun pitäisi liikkua enemmän, toisen liikuntaa rajoittaa, joillain pitää puuttua unihäiriöihin. Massahoito ei sovi kipupotilaille.

Arvostetussa Lancet-lääketiedelehdessä keskiviikkona julkaistuista kolmesta kansainvälisestä tutkimusraportista käy ilmi, että alaselkäkipuja hoidetaan usein väärin. Elinikäisen terveyden tutkimusyksikössä Oulun yliopistolla ja erikoislääkärinä Työterveyslaitoksella työskentelevä Karppinen oli yksi tutkimusryhmän jäsenistä.

–  Esimerkiksi luudutusleikkaukset ovat yleistyneet maailmalla, vaikkei niistä ole tutkimusnäyttöä, hän kertoo.

Massahoito ei sovi kipupotilaille

Jos Karppisen vastaanotolle saapuisi potilas, jolla on krooninen alaselkäkipu, miten hän lähtisi asiaa purkamaan?

–  Kuuntelisin ensin potilaan tarinan. Mistä kaikki on saanut alkunsa ja mitä matkan varrella on tapahtunut, mitä hoitoja hän on saanut, minkälaista fysioterapiaa? Minun tulee löytää toivoa yhdessä potilaan kanssa ja hoitotiimiin fysioterapeutti, jonka kanssa potilas voi työskennellä.

–  Kipu ei saa kahlita eikä hallita sinua. Potilaalle pitää antaa selkeä selitys kivun syistä. Ei ihmisen ole hyvä koko ajan miettiä kipua. Pitäisi löytää tapoja, joilla potilas voi itse hallita kipua ja parantaa toimintakykyä.

Karppinen sanoo, että alaselkäkipupotilaille voi tulla huonompia jaksoja, mutta sitä varten pitää olla suunnitelma ja keinoja, joilla kipua saadaan hillittyä.

–  Ennen kaikkea jokaiselle potilaalle pitää löytää optimaalinen selviytymispaketti, jolla hän itse pystyy hallitsemaan kipuaan.

Siinä vaiheessa kun perusterveydenhoidon keinot eivät enää riitä, potilas tulisi lähettää erikoissairaanhoitoon.

Yksikin onneton potilastarina on liikaa

Karppista huolestuttaa trendi, joka viittaa siihen, että kehitysmaissa ollaan toistamassa länsimaitten virheet.

Ratkaisu ongelmaan on tieto ja koulutus yhdessä paikallisen kulttuurin asiantuntijoiden kanssa. Sillä tavalla voidaan löytää halpoja ja toimivia ratkaisuja, jotka tuovat potilaille avun.

–  Meidän pitäisi pystyä välttämään ylimedikalisaatio kehitysmaissa. Emme halua, että siellä kokeillaan kaiken maailman leikkauksia, pistoksia ja ihmelääkkeitä. Kaiken hoidon pitäisi perustua tutkittuun tietoon.

Suomessa sen sijaan tilanne on paremmassa kunnossa muttei läheskään optimaalinen. Käypä hoito -suositukset ovat hyvät, ja niitä pitää päivittää säännöllisesti tutkimustiedon karttumisen mukaan, mutta tähän tarvitaan rahoitusta lääkäriseura Duodecimille.

–  Kun ajatellaan suomalaista perusterveydenhoitoa, niin meillä on mahdollista tehdä asiat oikein, mutta vielä tarvitaan runsaasti kehitystyötä ja terveydenhuollon ammattilaisten kouluttamista.

Sen lisäksi Karppinen toivoo, ettei sotessa unohdeta alaselkäkivun – niin kuin ei muidenkaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien – hoitopolkujen kehittämistä.

–  En haluaisi enää kuulla yhtään onnetonta potilastarinaa. Yksikin on liikaa.