Tamperelainen Katri Syvärinen istui jalkakäytävän reunalla ja itki. Hän oli menossa tapaamaan ystäväänsä, mutta jalat eivät vieneet eteenpäin.
Sydän takoi. Kaikki tuntui olevan lopussa.
Katri Syvärinen oli tehnyt vuosia töitä omassa viestintäalan firmassaan aamuseitsemästä iltaseitsemään.
Sen jälkeen hän riensi hoitamaan ja ratsastamaan hevostaan loppuillaksi. Yöllä hän saattoi istua television eteen syömään, mutta ei vieläkään hengähtänyt – hän teki kuivaharjoituksia ratsastukseen liittyen.