Työttömyysturvan niin sanotun aktiivimallin kumoamista havittelevan kansalaisaloitteen oli perjantai-iltaan mennessä allekirjoittanut jo lähes 80 000 kansalaista. Eduskunta hyväksyi aktiivimallin ennen joulua äänin 103–90. Kansalaisaloitteeseen on kerätty nimiä sen jälkeen. Eduskuntakäsittelyä varten vaadittavat 50 000 nimeä tulivat täyteen torstaina.
Tasa-arvoista avioliittolakia vaatinut kansalaisaloite on toistaiseksi ainoa lainmuutokseksi asti edennyt aloite Suomessa. Sen allekirjoitti lähes 170 000 suomalaista.
Maanantaina voimaan tulevassa aktiivimallissa työttömyyskorvausta leikataan, ellei työtön ole tehnyt vähintään 18 tuntia palkkatyötä kolmen kuukauden aikana, tienannut yrittäjänä 241 euroa tai osallistunut työllistämispalveluihin viitenä päivänä.
Työstä saatavan palkan on oltava työehtosopimuksen mukaista.
Jos työtön ei täytä näitä ehtoja, heikkenee työttömyysetuus 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi. Käytännössä etuutta leikataan Kelan mukaan tällöin noin yhden työttömyyspäivän korvauksen verran. Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat ensi vuonna 32,40 euroa päivässä.
Aktiivimalli koskee myös ansiosidonnaisella päivärahalla olevia työttömiä.
Kelan mukaan työnhaun helpottamiseksi liikkuvuusavustusta voidaan jatkossa maksaa myös osa-aikatyöhön, jota tehdään alle 18 tuntia viikossa. Avustus on peruspäivärahan suuruinen. Lisäksi työttömyysturvan omavastuuaika lyhenee viiteen päivään nykyisestä seitsemästä.
Työkyvyttömyyden tai vamman perusteella työttömyyskorvausta saavat tai omais- ja perhehoitajat eivät ole aktiivimallin piirissä. Aktiivisuutta ei myöskään edellytetä eikä työttömyysturvaa leikata työkyvyttömyyseläkehakemuksen ollessa vireillä tai lyhytkestoisen lomautuksen aikana.