kolumni: Mies, sinäkin voit ra­ken­taa uran, säi­lyt­tää poi­ka­ni­me­si ja olla vahva it­se­näi­nen mies – muista vain roolisi hei­kom­pa­na su­ku­puo­le­na

Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Äitini ja isäni muis­tol­le

Isäni Väinö kaatui talvisodan alkupäivinä 7.12.1939 Suomussalmella. Miten se vaikutti äitini Lyylin ja neljän alle 5-vuotiaan lapsen elämään? Äidistä tuli sotaleski ja yksinhuoltaja tavallaan jo 10.10.1939, jolloin isä astui ylimääräisiin kertausharjoituksiin Kuusamoon. Minusta, 2-vuotiaasta pojannassikasta tuli samalla sotaorpo.

Äidin isona apuna oli aluksi mummoni Elmiina. Pitkä evakkotaival suuntautui ensin länsirajalle Vojakkalaan. Vanhempieni koti sijaitsi rajan takana Sovakylässä. Ullavan pitäjään Parhialan kylään suunta vei seuraavaksi. Ensimmäiset muistikuvani piirtyvät mieleeni noilta ajoilta. Isää en osannut kaivata, äiti ei jaksanut puhua hänestä ja kysellä en osannut.