Äiti joka ei mene lo­ke­roon

Reetta Korhonen puuskuttaa. Kymmenen kilometrin työmatka ei taitu enää pyörällä niin helposti kuin ennen. Vatsassa kasvava vauva hidastaa vauhtia.

Toisen lapsen laskettu aika on heinäkuussa, joten Korhonen on lapsilukunsa puolesta lähellä suomalaisen keskivertoäidin määrettä. Syntyvyystilastojen mukaan suomalainen nainen nimittäin synnyttää keskimäärin 1,71 lasta.

Korhonen on keskiverto myös siviilisäätynsä puolesta, sillä yleisin lapsiperhemuoto on avioparin perhe.

Tehtävä suoritettu, keskivertoäiti löydetty. Paitsi että Korhosen keskivertoisuus päättyy tähän.

Diagnoosi oli helpotus ja armahdus. Oppimisvaikeudet, levottomuus ja kaikki vaikeudet eivät johtuneetkaan siitä, että Reetta Korhonen olisi ollut vain erityisen hankala ihminen. Ne johtuivat ADHD:stä.

Korhonen sai vasta 30-vuotiaana tietää kärsivänsä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä kuten viisi prosenttia suomalaisista.

Elämä oli ollut sekavaa, ja takana oli lukuisia eroja ja työpaikkoja. Muuttaakin piti vähintään kerran vuodessa.

- Olin sisäisesti hirvittävän levoton ja yritin tyynnyttää itseäni erilaisilla kokemuksilla. Ajattelin, että paha oloni johtui aina jostain muusta kuin minusta itsestäni, mutta ei se niin ollut, Korhonen sanoo.

Pohjakosketus tuli lopulta työuupumuksen kautta, kun työterveydessä ymmärrettiin mistä Korhosen vaikeuksissa oli kysymys.

- Jo lapsena ymmärsin, että minussa oli jotakin vialla, ja häpesin itseäni todella paljon. Oli helpottavaa, että sille kaikelle olikin syy, enkä minä ollutkaan pohjimmiltani paha tai viallinen, Korhonen sanoo nyt.

Diagnoosiin sekoittui myös surua ja vihaa. Miten paljon helpompaa olisi voinut olla? Miten paljon vähemmän olisi tarvinnut kärsiä ja aiheuttaa kärsimystä muille?

- Ihmiset ovat saattaneet ajatella, että olen tahallani vaikea ja impulsiivinen ihminen. Se tuntuu pahalta, Korhonen sanoo.

Toisaalta hän osaa olla myös itsestään ylpeä. Vaikeuksista huolimatta hän pärjäsi yksinhuoltajana ja opiskeli lähihoitajaksi ja viittomakielenohjaajaksi.

ADHD-tietoisuuden levittäminen on Korhoselle sydämenasia. Hän haluaa olla apuna ja tukena kaltaisilleen ja kaikille muillekin, jotka eivät mahdu heille tarkoitettuun muottiin.

- Yhteiskunta lokeroi meidät ja odottaa, että kaikkien pitää pärjätä samalla tavalla. Pitäisi saavuttaa, ostaa ja omistaa tiettyjä asioita elämässä. Mutta jokainen elää omalla tavallaan elämäänsä, eikä sitä tarvitse hävetä.

Korhonen on huolissaan erityisesti nuorista, jotka jäävät vaille vanhempien aikaa.

- Vanhemmilla ei ole välttämättä aikaa oikeasti kohdata nuorta ja kysyä, mitä tälle kuuluu. Se olisi kuitenkin todella tärkeää, sillä nuoren elämässä asiat voivat olla pienestä kiinni ja elämä voi suistua väärille raiteille nopeasti.

Vielä muutama vuosi sitten ainoa pysyvä asia Reetta Korhosen elämässä oli tytär Venla . Omaisuutta ei ollut kuin reppu selässä.

Nyt hänellä on tyttären ja repun lisäksi työ, aviomies Janne ja koti rivitalossa rauhallisella asuinalueella Rovaniemellä. Uusperhe on kokonainen joka toinen viikonloppu, kun Jannen kaksi poikaa aiemmasta liitosta ovat paikalla.

Elämästä on tullut turvallista ja seesteistä. Se on uudenlainen kokemus jatkuvaan myllerrykseen tottuneelle, mutta ei tarkoita sitä, että kaikki olisi valmiina.

- En edelleenkään halua elää mitään valmiiksi suunniteltua elämää. Haluan olla avoin erilaisille kokemuksille.

Korhonen silittää vatsaansa. Kämmenselkiä peittävät tatuoinnit, vasemmassa on punainen ruusu, oikeassa sininen. Ruusut symboloivat naiseutta ja mieheyttä.

- Yksinhuoltajana oli oltava kumpikin samaan aikaan. Nyt perheessä on sekä mies että nainen, ja se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Tatuoinnit peittävät suurta osaa Korhosen kehosta. Ne ovat hänelle eri elämänvaiheista ja paikkakunnilta hankittu muistojen kirja.

Oikeassa käsivarressa on luontoaiheita, rannetta kiertää Venla -tyttären nimi. Vasempaan käsivarteen on tatuoitu Jeesuksen ja Neitsyt Marian kasvot.

Iholle on kirjoitettu Raamatusta korinttolaiskirjeen jae: "Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."

- Se on minulle muistutus siitä, että pitää osata pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Kaikkea ei tarvitse kestää yksin.

Korhonen uskoo Jumalaan, eikä pelkää sanoa sitä. Usko antaa suuntaa ja voimaa, mutta se on antanut maallisempiakin asioita. Reetta Korhonen tapasi miehensä kristillisen keskuksen illassa.

- Samanlaiset arvot ovat tärkeä asia. Me molemmat haluamme auttaa ihmisiä, elää päihteetöntä elämää ja elää hetkessä.

Hetkessä eläminen tarkoittaa sitä, että Korhosen perheessä on totuttu vauhdikkaisiin käänteisiin. Vuosi sitten mentiin kihloihin, syksyllä naimisiin. Ensimmäinen yhteinen lapsi syntyy heinäkuussa. Vauva hidastaa vauhtia väkisinkin.

Korhonen oli esikoisen saadessaan 20-vuotias. Toinen raskaus on ollut helpompi – ja vaikeampi.

- Nuorena raskaus ei tuntunut miltään, mutta nyt tämä on paljon rankempaa keholle. Muuten on paljon helpompi olla. Kun ikää ja kokemusta on tullut, on paljon valmiimpi äitiyteen, hän sanoo.